Synnytyskertomus

Meille syntyi ihana pieni rakas poika ja pikkuveli 5.3.2025 <3

Kohta on jo puolivuotta kulunut tuosta päivästä, aika on mennyt todella nopeasti ja vauva kasvanut kovaa vauhtia. Isoveli on alusta asti ollut kovin hellä ja huolehtivainen pikkuveljeään kohtaan ja selkeästi ylpeä uudesta roolistaan. Arki on ihanaa, mutta myös kiireistä ja ajoittain raskasta kahden lapsen kanssa. Olen onnellinen, että minulla on kaksi ihanaa poikaa!

Olen aika ajoin miettinyt synnytyskertomuksen kirjoittamista ylös ja nyt vihdoin päätin tehdä asialle jotain ja kirjata tapahtumat tänne muistiin.

Raskaushepatoosin vuoksi meille oli varattu aika synnytyksen käynnistykseen laskettuna aikana 4.3.2025 kello 11. Kätilö otti meidät vastaan, haastatteli ja otettiin käyrät. Tuntia myöhemmin pääsimme lääkärin vastaanotolle. Lääkäri teki ensin ultran ja vauvasta painoarvion. Vauvalla oli kaikki onneksi kunnossa, mutta painoarvio oli iso. Lääkäri sai painoksi noin 4,4-4,6kg. Tämä oli pieni järkytys, sillä missään vaiheessa ei oltu epäilty, että vauva kasvaisi iso kokoisena. Aiemmin raskauden aikana oli tehty kaksi painoarviota ultralla, joiden mukaan vauva olisi laskettuna noin 4kg. Lääkäri ei myöskään omalla toiminnallaan luonut kovin rauhoittavaa oloa meille tästä arviosta. Hän esimerkiksi puheli, että yleensä 4,5kg kohdalla mietitään jo sektiota. Tätä aihetta ei kuitenkaan sitten enempää puitu, sillä lääkäri totesi, että näillä tiedoin alakautta voi kuitenkin synnyttää. Tehtiin alatutkimus ja käynnistystavaksi valikoitui ballonki. Ballongin laitto sattui paljon ja aiheutti verenvuotoa. Verta tuli alkuun enemmän, mutta onneksi se tyrehtyi lopulta nopeaan. Kello oli tässä vaiheessa 13.

Pääsimme takaisin omaan huoneeseemme käyrien ottoa varten. Ballonki aiheutti jatkuvia menkkajomotuksia. Vauva liikuskeli aktiivisesti vatsassa ja jouduin olemaan käyrillä tosi pitkään, jotta saatiin tarpeeksi pitkä pätkä luotettavaa hyvää käyrää. Menkkajomotukset kovenivat ja ajoittain alkoi tuntumaan supistuksia. Otin Panadolia, jotta pystyin olemaan makuuasennossa. Lopulta kello 15.15 kätilö tuli vapauttamaan käyriltä ja saimme lähteä kävelylle ja syömään. Supistuksia tuli tasaisesti ja liike provosoi niitä entisestään. Jouduinkin tasaisesti pysähtyä hengittelemään, sen verran ikävältä olo tuntui, kun supistusten lisäksi alakertaa vihloi. Saimme onneksi molemmat syötyä ja olimme noin tunnin kuluttua takaisin omassa huoneessamme sairaalalla ja kivut yltyivät entisestään. Kysyin kätilöltä, millä tässä vaiheessa voisi kipua lievittää ja hän ehdotti tensiä. Se auttoikin todella hyvin! Kävelin huoneessa ja yritin näin edistää paikkojen kypsymistä.

17.00 kätilö tuli tsekkaamaan tilannetta ja kysyi saisiko koittaa vetäistä ballonkia pois. Ajattelin itse, että tuskin se vielä tässä vaiheessa sieltä tipahtaa. Olin itsekin koittanut ballonkia nykiä. Kävin sängylle makuulleen ja kätilö sai kuin saikin ballongin vetäistyä! Tämä siis tarkoitti, että paikat olivat kypsyneet ja avautuneet 3-4cm ja päästiin seuraavaan vaiheeseen. Kätilö pyysi lääkärin heti huoneeseen tilannetta tarkistamaan ja kalvot puhkaistiin. Vauvan päähän asetettiin pinni sykeseurantaa varten ja otettiin taas käyrää. Ballongin lähtemisen myötä myös supistukset laantuivat.

Pääsimme 18.00 aikoihin jo saliin odottelemaan omien supistusten alkua. Puoli tuntia tästä tuntui menkkajomotteluja ja välillä mietoja supistuksia. Omat supistukset eivät alkaneet kunnolla ja kello 19.20 aloitettiin oksitosiini tiputus pienellä annoksella. Edelleen omia supistuksia tuli pienesti, tens oli koko ajan käytössä pienellä teholla. Oksitosiini alkoi pian tehdä taikojaan ja 19.50 supistuksia alkoi tulemaan tiiviimmin ja napakammin. Kello 20.10 oksitosiinin annosta nostettiin ja supistukset alkoivat tulemaan taas paljon tiheämmin voimakkaammin. Kello 21 aikoihin alkoi tuntumaan, etten pärjäile enää hengittelyn, liikkeen ja tensin voimin. Sain käyttöön ilokaasun, joka auttoi hyvin. Tästä puolen tunnin päästä kivut kovenivat kovaa tahtia ja pohdin jo epiduraalia. Pelkäsin, että pyydän sitä liian aikaisin, mutta toisaalta en halunnut jättää sitä liian myöhällekään. Olo kuitenkin alkoi olla jo niin kipeä, että päädyin soittamaan kelloa. Yövuoron kätilö tuli jatkamaan ja alkoi heti järjestämään epiduraalia. Hän soitti paikalle anestesialääkärin ja myös toinen kätilö tuli huoneeseen. Aloin itse olla jo jossain kuplassa pystyen keskittyä vain supistusten vastaanottamiseen ja puhuminen oli vaikeaa. Epiduraali saatiin laitettua kello 22 maissa. Olin vähän jännittänyt laittoa taas etukäteen, mutta ei se siinä supistusten kanssa tuntunut missään tai jännittänyt edes enää. Epiduraali alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa ja supistuksia ei lopulta tuntunut enää ollenkaan! Otin alkuun pienen lepotauon ja jossain kohdin nousin ylös liikkeelle, jotta tilanne edistyisi.

Ennen kello yhtä yöllä supistukset alkoivat palaamaan. Kätilö tarkisti tilanteen ja olin 5cm auki. Itsestä tuntui, että eikö tilanne etene ja tyssäsikö avautuminen nyt tähän. Supistukset alkoivat taas tuntumaan todella kipeiltä ilokaasunkin kanssa ja sain uuden annoksen epiduraalia. Väsymys alkoi olla todella kovaa ja päätin levätä ja kerätä voimia, kun ei tiennyt kauan koitoksessa kestää. Pidin pähkinäpalloa jalkojen välissä, jotta lantio pysyisi auki ja vauvalla olisi tilaa laskeutua alemmas. Jossain vaiheessa vauvan sykekäyrä oli liian pitkää tasainen ja kätilö tuli tökkimään vauvaa hereille.

Kello 2.14 alkoi tuntumaan esikoisen synnytyksestä tuttu paine takalistossa aaltomaisena ja lapsivettä alkoi holahtelemaan. Mietin, että voisiko nyt jo olla kyseessä ponnistusvaihe ja soitin kätilön tsekkaamaan tilannetta. Ja kyllä vain, oikeassa oli omat tuntemukset, sillä olin 10cm auki! Oma kätilömme oli kiinni toisessa ponnistusvaiheessa, mutta paikalle tullut kätilö oli myös aivan ihana ja juuri nappivalinta itselle ponnistusvaiheeseen. Hän otti tilanteen heti haltuun, vaikka joutui kylmiltään hypätä hoitamaan ponnistusvaihetta. Vauva oli vielä vähän ylhäällä ja kätilö ohjasi vähän "ähkimään" ponnistustarpeen mukaisesti. Mietimme yhdessä kivunlievitystä ponnistukseen ja päädyin pudendaaliin, josta sainkin tällä kertaa hyvin apua. Laittoi ei myöskään sattunut, toisin kuin esikoisen synnytyksessä. Puudutteen pistotapa oli ilmeisesti tässä välissä ehtinyt vaihtua. Ponnistusvaihe jännitti todella kovasti, sillä aamuinen painoarvio mietityttii. Pelkäsin, jos vauva ei mahdukaan tulemaan alakautta.

Aloitin ponnistamisen sängyllä polvillaan, nojasin kohotettuun sängynpäätyyn. Vauva eteni kyllä vähän, mutta tilanne ei edennyt toivotusti. Tuli sykelaskuja ja kätilö ohjasi minut ponnistamaan kyljelleen. Jatkoin ponnistamista kyljellään ja pian kätilö totesi, että joutuu leikkaamaan vähän tilaa, kun pää ei mahdu syntymään. Suuri pelkoni oli episiotomian leikkaus, sillä esikoisen synnytyksessä tunsin leikkaamisen puudutuksesta huolimatta. Toinen kätilö jo valmisteli tavaroita episiotomiaa varten, kun mielessäni itsekseni totesin, että tämä vauvahan syntyy ilman episiotomiaa ja muutamalla raivokkaalla ponnistuksella hän sitten syntyikin kello 2.47 <3 Vauva itki heti synnyttyään ja sain hänet rinnalleni ihokontaktiin. Kuinka ihmeellistä olikaan kokea toiseen kertaan tuo syntymän ihme ja tavata pieni ihminen, ketä oli kasvattanut monta kuukautta sisällään. Ponnistusvaihe kesti 12min ja synnytyksen kesto oli 6,5h. Poika painoi lopulta 4060g, joten ultralla tehty painoarvio meni yläkanttiin. 

Synnytys meni tosi hyvin ja siitä jäi hyvät muistot itselle. Sain kaikki kivunlievitykset oikea aikaisesti, kätilöt oli mahtavia ja tunsin tulleeni kuulluksi. Heti ponnistusvaiheen jälkeen totesin, että onneksi ei tarvitse tehdä tätä enää koskaan uudelleen. Mutta hyvin pian alkoi harmittamaan, ettei saa enää koskaan kokea synnytystä uudelleen :D Lisää lapsia ei ole siis suunnitteilla. Synnytys oli taas ihmeellinen matka ja koin sen voimauttavana. Toipuminen eteni tällä kertaa paljon nopeammin, kuin esikoisen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Esikoisen synnytyksessä leikattiin tosiaan episiotomia, jonka paraneminen tietenkin otti aikansa. Nyt sain pienen repeämän häpyhuuleen, johon laitettiin muutamia tikkejä. Repeämä tuntui paranevan nopeasti.