sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Synnytyskertomus

Noniin, nyt olisi aika taas pikkuhiljaa palailla kirjoittelemaan tänne ja aloitetaan synnytyskertomuksella :D Ensi viikolla koitan keretä ja jaksaa kirjoitella, miten ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on sujunut, sillä vauva täyttää jo 4 viikkoa!! 

Kirjoitan synnytyskertomuksen ihan aikajärjestyksessä ja melko tarkkaan, sillä haluan myöhemminkin pystyä palaamaan sen äärelle ja muistaa kaikki yksityiskohdat :) Synnytys käynnistettiin maanantaina ja poika syntyi keskiviikkona, joten varoitus: pitkä teksti tulossa!

10.6.2019, rv 39+0
Olimme saaneet synnytyksen käynnistämiseen ajan sairaalaan 10-12.6 välille hepatoosin ja niukan lapsiveden määrän vuoksi. Käyrille ja lääkärin vastaanotolle oli aika varattuna 10.6 aamulla ja tuota ennen kävin hepatoosin vuoksi labrassa. Tarkoitus oli, että käynnistely aloitetaan heti maanantaina, jos sairaalassa on tilaa. Kätilö otti käyrät ja puhui, että tilanne osastolla näyttäisi hyvältä käynnistyksen aloituksen suhteen. Hän myös kyseli, olemmeko varautuneet jäämään sairaalaan. Mukana oli kaikki kamppeet ja eväät ja oma toiveemme oli, että käynnistys aloitettaisi heti :D Käyrillä oli kaikki kunnossa ja siirryttiin lääkärin vastaanotolle. Kohdunsuun tilanne oli edelleen epäkypsä, mutta salli ballongin laiton ja sitä sitten alettiinkin heti virittelemään ja se saatiin paikoilleen! Kello oli tuolloin 9.30. Ballonki alkoi heti aiheuttamaan menkkajomotuksia. Yleensä ballongin kanssa pääsee kotiin, mutta vähäisen lapsiveden vuoksi meidät ohjattiin osastolle kello 10.45 maissa. Ballonkia ohjattiin nykimään aina wc:ssä käynnin yhteydessä ja tarkoituksena olisi, että se avaisi paikkoja ja tipahtaisi pois.

Päivä meni menkkajomottelujen kanssa ja pienen pieniä supistuksia alkoi tuntumaan kello 13 alkaen, tuolloin otettiin uusiksi myös käyrää. Kätilön avulla viriteltiin vuokraamani tens selkään. Pyrin olemaan liikkeellä osastolla ja sairaala-alueella ja näin edistämään synnytyksen käynnistymistä ja liikkeellä olo auttoi myös kipuihin. Supistukset alkoivat olla selkeämpiä ja tuntuvampia iltaa kohti ja käyriä alettiin ottamaan uusiksi kello 20 maissa. Vauva kääntyili jatkuvasti anturin alta ja jouduin olemaan makuullaan yli tunnin, jotta saatiin luotettava pätkä sykettä seurattua. Kivut alkoivat makuullaan kovenemaan ja olo oli jo melko vaikea. Käyrien jälkeen pääsin taas onneksi liikkeelle ja lämpimään suihkuun. Aina supistuksen tullessa nojailin suihkussa kaiteeseen ja heiluttelin lantiota ja tämä auttoi hyvin. 

Ballonki ei tullut pois omista ja kätilön nykimisistä huolimatta. Puolta yötä kohden kivut alkoivat käydä todella koviksi. Kipu oli jatkuvaa vihlovaa kipua ja jomotusta sekä supistuksia, enkä pystynyt, kuin seisomaan suorassa. Kaikki asennonvaihto sai kivut kovenemaan ja lopulta oksensinkin kivusta. Kätilö toi lihakseen pistettävää Oxanest kipulääkettä ja pahoinvointilääkettä ja samalla tsekattiin kohdunsuun ja ballongin tilanne. Ballonki oli tippunut kohdunkaulakanavaan ja oli pienestä kiinni, ettei se tullut itsestään pois. Tämä aiheutti nuo kovat kivut. Kätilö konsultoi lääkäriä ja ballongista tyhjennettiin nestettä ja se poistettiin. Yöksi sain myös unilääkkeen ja tarkoituksena oli, että koitan nukkua ja aamulla tsekataan taas tilanne ja jatketaan. Supistukset ja kivut loppuivat ballongin poistamisen jälkeen. Mies lähti yöksi kotiin.

11.6 rv 39+1
Sain yön nukuttua hyvin unilääkkeellä. Olin yksin neljän hengen huoneessa, mikä oli todella kiva, sillä sain olla ihan rauhassa ja huoneessa ei ollut mitään ylimääräistä liikennettä. Aamulla kello 7.30 tuli lääkäri tarkastamaan tilanteen, olin auennut 3-4cm ja kanavaa oli vielä jäljellä. Kalvot puhkaistiin ja vauvan päähän laitettin scalp anturi samalla sykkeiden seuraamista varten. Pääsin siirtymään salien puolelle tarkkailuhuoneeseen, sain aamupalaa ja pääsin suihkuun. Mies tuli tässä välissä kotoa paikalle. Streptokokki näytteeni oli ollut positiivinen, joten suonensisäinen antibiootti aloitettiin. Omat supistukset eivät alkaneet kahden tunnin kuluessa ja oksitosiini tiputus aloitettiin kello 9.50 supistuksia aiheuttamaan. 

Oksitosiini alkoi aiheuttamaan nopeasti supistuksia, alkuun olivat mietoja, mutta kovenivat sitä mukaan, kun tiputuksen nopeutta nostettiin. Tens oli koko ajan käytössä ja se auttoi todella hyvin. Oksitosiinin takia vauvan sydänääniä jouduttiin seuraamaan jatkuvasti, joten olin piuhoissa kiinni vessataukoja lukuunottamatta. Sain onneksi aina samalla jaloitella käytävällä jonkin aikaa, sillä liike auttoi ottamaan supistuksia vastaan ja halusin vauhdittaa synnytystä taas olemalla liikkeellä. Vauvan sykkeet onneksi pysyivät hyvänä koko ajan. Jossain vaiheessa iltapäivää sain myös akupunktiota kivunlievityksenä. Huoneessa nojailin seinän kaiteeseen tai tippatelineeseen ja heiluttelin lantiota aina supistuksen tullessa. Käytin myös matalaa ääntä apuna. Keskityin myös hengitykseen ja leuan ja kropan rentouttamiseen ja sainkin kätilöltä kehuja, kun osasin hengittää hyvin aina supistuksen tullessa. 

Kello 20 maissa supistukset alkoivat kovenemaan kunnolla ja olokin alkoi olla jo aika väsynyt, kun koko päivän oli supistellut, enkä ollut pystynyt lepäämään. Kohdunsuun tilanne ei ollut edennyt aamuisesta kuitenkaan mihinkään. Olo oli hetken todella pettynyt ja tuntui, että päivän supistelut olivat menneet "hukkaan", kun mitään ei tapahtunut. Kumma kyllä pystyin pitämään muuten mielialan koko ajan positiivisena ja lannistuksesta pääsi nopeasti yli. (Tästäkin saimme muuten miehen kanssa samaiselta kätilöltä vielä synnytyksen päätyttyä kehuja, kun meillä oli kuulemma koko ajan niin hyvä meininki ja tsemppi päällä! :)). Jotenkin suhtauduin tähän hommaan niin, että menee miten menee, teen parhaani synnytyksen edistämiseksi ja elin hetken aina kerrallaan eteenpäin. Lääkäriä konsultoitiin, kun oksitosiinia oltiin jo tiputeltu niin kauan ja mietittiin myös Cytotec lääkettä avittamaan tilannetta. Lopulta lääkäri päätyi siihen, että Oksitosiini kiinni ja minut kipulääkitään niin, että minä ja kohtuni saadaan yö levättyä ja aamulla aikaisin taas jatketaan. Sain Samarinia (auttaa kohtulihaksen palautumiseen) ja kipulääkettä taas lihakseen. Lähdin taas lämpimään suihkuun rentoutumaan ja sitten nukkumaan. Mies sai jäädä onneksi yöksi, mutta joutui nukkumaan sellaisen ison säkkituolin päällä lattialla :D

12.6 rv 39+2
Oksitosiinin kiinni pistämisen jälkeen omat supistukset onneksi jäivät päälle yön ajaksi ja sain kaksi kertaa uudelleen kipulääkettä, jotta pystyin nukkumaan. Aamua kohden supistukset alkoivat olla taas kunnolla kipeitä, tulivat kuitenkin vain 10 min välein ja aina supistuksen tullessa jouduin hengittelemään ja ähisemään :D Suihkuun taas rentoutumaan ja aamupesuille, ennen kuin käynnistystä jatkettaisiin. Oksitosiini laitettiin taas joskus kuuden jälkeen tippumaan. Tens viriteltiin selkään ja sanoin kätilölle, etten tiedä miten pärjään enää pelkän tensin, äänen ja lantion heiluttelun avulla, jos supistukset lähtevät nykyisestä kovenemaan ja tihenemään. Kätilö viritti ilokaasun valmiiksi ja näytti miten sitä käytetään, jotta voin ottaa sen heti käyttöön, kun siltä tuntuu.

Nopeaan supistukset sitten lähtivätkin oikein kunnolla kovenemaan, vaikka oksitosiini meni vain pienellä nopeudella. Supistukset olivat erilaisia aiempaan verrattuna, tuntuivat paljon kokonaisvaltaisemmin ja todella paljon kovempaa ja pahenivat koko ajan. Heiluttelin lantiota, käytin tensiä, hengittelin ilokaasua ja matalalla äänellä aina uloshengityksellä "hymisin" (ei sitä enää siinä vaiheessa hyminäksi kyllä voinut sanoa, en keksi mitään kuvaavaa sanaa sille ääntelylle :D). Aamuvuoron kätilö ja lääkäri tulivat tarkastamaan tilannetta joskus ennen yhdeksää ja huomasivat minun olevan jo todella kipeä. Kohdunsuu oli edelleen sen saman 3-4cm auki (kirosin ja ihmettelin miten se voi olla mahdollista niillä supistuksilla), mutta kaula oli hävinnyt. Kätilö selittikin, että yleensä se kanava sieltä häviää ensin ja nyt sitten alkaisi kohdunsuukin pikkuhiljaa avautumaan. Päätettiin tilata anestesialääkäriä laittamaan kipu spinaalia (vain vahvaa kipulääkettä spinaalitilaan, puudutteita ei vielä tässä vaiheessa haluttu antaa, olisikohan voinut hidastaa avautumista?).

Tässä vaiheessa on omat muistikuvat jo hieman hatarammat ja vajosin johonkin omaan maailmaan. Oksensin taas kivusta ja samalla anestesialääkäri onneksi tulikin paikalle. Spinaalipistosta varten oli maattava kyljellään, selkä pyöristettynä ja aivan paikallaan, ei ollut aivan helppo homma niissä supistuksissa! Pistämisen en muista tuntuneen miltään, mutta kivut lähtivät heti helpottamaan, kun kipulääke saatiin annosteltua. Ihana tunne! Samalla vaan iski kauhea kutina siitä kipulääkkeestä :D Samalla pistoksella laitettiin epiduraalikatetri, jotta myöhemmin voitaisiin annostella puudutetta. Pystyin taas puhumaan ja tankkasin juotavaa. Kätilö mittaili alkuun verenpaineita, ja kun vointini oli hyvä hän jätti meidät rauhassa lepäilemään. Ajatuksena oli, että nukun ja kerään voimia ja mieskin lähti huoneen ulkopuolelle soittamaan puhelua.

Hetken kuluttua aloin tuntemaan supistuksien palaavan ja outoa paineen tunnetta. Lapsivettä myös yht'äkkiä holahteli isoja määriä. Pohdin siinä, että kehtaanko soittaa kelloa. Päätin varuiksi soittaa ja kätilö tsekkasi kohdunsuun tilanteen. Hän totesi aivan yllättyneenä, että vauva tuntuu ihan tässä ja kohdunsuu on täysin auki! Olin itsekin aivan yllättynyt ja järkyttynyt :D Spinaalipuudutusta alettiin valmistelemaan siis yhdeksän jälkeen ja jotain jälkeen kymmenen olin jo täysin auki, vajaassa tunnissa siis meni tuo loppu avautuminen ja kropan rentoutuminen oli edesauttanut sitä. Tilannehan oli tässä vaiheessa se, että olimme pienessä tarkkailuhuoneessa, mies oli puhumassa sitä puhelua käytävällä ja en ollut vielä päässyt saliin asti vaan ajatuksena oli ollut siirtää meidät sinne, kun vastapäinen sali on siivottu.

Kätilö meni huikkaamaan miehelleni, että tarvittais isää paikalle, vauva tulee nyt ja haki pyörätuolin minulle. Oli mieskin vähän yllättynyt nopeasta tilanteen kehittymisestä :D Sitten vaan pyörätuoliin ja kätilö huuteli mennessämme käytävällä laitoshuoltajille, että pois tieltä ja lääkärille, että tulisiko laittamaan pudendaalipuudutetta. Epiduraalikatetriin ei voitu antaa vielä puudutetta, sillä spinaalista oli niin vähän aikaa. Olin ajatellut, että varmaan loppuvaiheeseen tarvitsen epiduraalin, mutta onneksi en panikoinut, kun tajusin ettei sitä saakaan. Ihmeen rauhallisesti suhtauduin taas tilanteeseen, vaikka vähän häseltämistä oli, kun huonetta jouduttiin vaihtamaan tuossa vaiheessa ja mies haki tavaroita vanhasta huoneesta.

Salissa kätilö sanoi, että voisin yrittää käydä vielä pissalla, sillä olin viimeksi käynyt aikaisin aamulla. Koitin istua pöntölle ja totesin heti, että ei tästä pissaamisesta tule kyllä mitään, että se katetrointi mieluummin kiitos. Tässä vaiheessa kipusin salin sängylle. Lääkäri laittoi ensin pudendaalipuudutteen eli häpyhermon puudutuksen (todella pitkällä metallihärpäkkeellä!). Tuntui todella epämukavalta ja kiemurtelin kivuissa. Sitten kätilö katetroi ja pissaa tulikin sitten melkein 1000ml, en yhtään tuntenut, että rakko on niin täynnä. Ylivenyttyneen rakon vuoksi sain synnytyksen jälkeen kestokatetrin vuorokaudeksi. 

Seuraavaksi kätilö totesikin, että voin ruveta ponnistelemaan. Enhän minä yhtään tiennyt miten se tehdään ja mies oli vielä hakemassa niitä tavaroitamme niin huusin vain, että missä se mun mieheni on! Samassa hän tulikin onneksi saliin. Kokeilin ensin ponnistaa kyljellään, mutta en jotenkin saanut siinä asennossa tarpeeksi voimaa hommaan ja jalka puutui. Sitten käännyin puoli-istuvaan ja kätilön ohjeilla alkoi ponnistaminen sujumaan. Käytin ääntä ja huusin ponnistaessa, se jotenkin auttoi kipuun ja antoi voimaa. Ilokaasu oli myös käytössä, mutta en enää jälkeenpäin muista, että kuinka paljon hengittelin sitä tuossa vaiheessa. Vauvan pää ei mahtunut syntymään, kun paikat oli niin kireät ja sykkeissä alkoi tulla laskua (jota en onneksi itse tuossa vaiheessa tajunnut!), joten päätettiin leikata episiotomia. Puudutusta laitettiin kunnolla, mutta jostain syystä en puutunut ja tunsin leikkauksen. Se teki ihan älyttömän kipeää ja tuossa vaiheessa ihan itkin ja huusin vieläkin kovempaa ja mieskin sanoi jälkeenpäin, että tuossa vaiheessa teki todella todella pahaa minun puolesta. Kätilö sanoi, että saksetkin olivat jostain syystä olleet liian tylsät. Puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen, vähän yli 11 syntyi meidän ihana poikamme <3 Mikä helpotuksen tunne, että hän oli vihdoin siinä, elävänä ja itkien kaiken sen odotuksen ja raskauden aikaisten pelkojen jälkeen! Napanuora oli lyhkänen, mikä oli saattanut aiheuttaa niitä sykelaskuja ja kinnata vastaan. Tuore isä sai leikata napanuoran ja tuon jälkeen sain pojan rinnalleni.

Istukka syntyi nopeasti ja seuraavaksi edessä olikin sitten tikkailut. Epparihaavalla oli pari vuotavaa pientä valtimoa, jotka tuli lääkäri tikkaamaan ja kätilö tikkasi sitten loppu haavan. Sain myös pienen nirhauman virtsaputken lähelle, mutta sille ei tarvinnut tehdä mitään. Vuodon vuoksi minulle tiputeltiin nestettä ja lääkettä veren hyytymistä edistämään. Tikkien laitto myös sattui, mutta pojan ihmettelyn, ilokaasun ja paikallispuudutteiden voimalla siitäkin selvisi. Itsellä ei ollut mitään ajantajua tässä vaiheessa, mutta miehen mukaan joku puolisen tuntia tikkailussa meni. Ensi imetyksen jälkeen poika siirrettiin isälleen ihokontaktiin ja pääsin itse suihkuun. Tuon jälkeen saimme aamupalaa ja alkoholitonta skumppaa ja pääsimme kilistelemään :) Olo oli onneksi hyvä synnytyksen jälkeen, vaikka alakerta kipeä olikin. Jaksoin kävellä osastolle ja saimme onneksi perhehuoneen. 

Käynnistely siis kesti alkuun pitkään ja tuntui, ettei synnytys etene mihinkään. Onneksi sitten loppu meni noinkin nopeasti yllättäen! Synnytyksestä jäi hyvä fiilis ja olen ylpeä itsestäni, että jaksoin niin hyvin ja pystyin siihen! En mennyt missään vaiheessa paniikkiin tai luovuttanut. Ponnistusvaiheessa muistan kyllä yhdessä vaiheessa miettineeni, että miksi helkkarissa olen itseni siihen tilanteeseen saattanut, että se on ihan hullun hommaa :D Synnytys oli todella voimakas ja mielenkiintoinen kokemus ja toivon, että saan vielä joskus kokea sen uudelleen ;) Traumoja ei onneksi jäänyt, vaikka tuo epparin leikkaus ei mennyt ihan putkeen. Kätilö oli jälkeenpäin todella pahoillaan, että olin sen leikkaamisen tuntenut, mutta eihän se heidän vikansa ollut, ettei puudute toiminut. Ja itsekin totesin, että olen loppujen lopuksi kuitenkin tyytyväinen, että eppari leikattiin, sillä tärkeintä oli saada poika nopeasti ulos ja en olisi itsekään jaksanut, jos ponnistusvaihe olisi pitkittynyt. Kaikki kätilöt synnytyksen aikana olivat todella ihania ja tsemppaavia ja minulla oli koko ajan turvallinen ja luottavainen olo. Pojan syntymän hoitanut kätilö ja tiistai päivän meidän kanssa ollut kätilö jäivät aivan erityisesti mieleen <3 Synnytyksestä jäi vain harmittamaan se, ettemme olleet salissa ponnistusvaiheen alkaessa. Turhaa häsellystä tuli siihen väliin tuosta nopeasta saliin siirtymisestä. Mutta olipahan ainakin mielenkiintoista menoa :D

4 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut pitkä ja raskas urakka! Tekstistä kuitenkin hehkuu vahva ja positiivinen asenteesi läpi synnytyksen.
    Minusta noi leikkelemis tarinat kuulostaa ihan kamalalta etukäteen. Mutta kai siitä itsekin selviää, jos kerran muutkin ovat selvinneet:)
    Kiva lukea, että huonosta leikkaamis kokemuksesta huolimatta sinulla ei jäänyt mitään kammoa synnytykseen.
    Toivottavasti olet palautunut hyvin! Paljon tsemppiä sinne vauva-arjen keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempeistä ja kommentistasi <3
      ihan ok tuntuu nyt paikat palautuneet, eppari haavakin kiristelee enää satunnaisesti eikä kipulääkkeitä ole tarvinnut ollenkaan yli viikkoon! :) Ja kyllä siitä vaan jotenkin ihmeellisesti selviää, vaikka kuinka paljon sattuisi, ja sinäkin selviät jos leikkely tilanne eteen tulee!! Onneksi oli vain hetkellistä se leikkaamisesti aiheutunut kipu ja palkinto oli paras <3

      Poista
  2. Huhhuh, melkoinen kokemus sulla! Pystyn niin symppaamaan tuota turhautumista kun eka käynnistyspäivä ei olekaan avannut paikkoja lainkaan... Mutta hyvä että asenne pysyi teillä hyvänä! Onnea vielä pojasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 joo kyllä se vaan on niin turhauttavaa, kun kärvistelee kivuissa ja mitään ei tapahdu! :D

      Poista