Haamuviivat vaihtuivat pettymykseen

 Ylläri haamuviivan tuoma tunteiden kirjo vaihtui nopeasti pelkkään pettymykseen...

Täällä ei siis mennyt joulu vältellessä raskauden aikana kiellettyjä ruokia ja viiniäkin sai ruoan kanssa juoda. Sain useampana päivänä noita haamuviivoja testeihin ja entisenä himotestailijana tein testejä hyvin monta kappaletta. Viivat eivät kuitenkaan yhtään vahvistuneet, joten tiesin jo siitä, ettei tässä nyt aleta vatsaa kasvattelemaan. Voi kun niin kuitenkin toivoin niiden viivojen vahvistuvan! Menkat alkoivat joitain päiviä myöhässä ja siinä vaiheessa menetin pienetkin toivon rippeet.

Mies lohdutti ihanasti ja ajatuksena on siis ollut nyt alkuvuodesta starttailla vauvan yritystä ihan tosissaan. Foolihappotankkaus on aloitettu ja maca-kapseleitakin löytyy kaapista, kun en voinut ohittaa niitä nettiapteekissa :D Mietiskelin, että pitäisiköhän vehnänalkioöljyäkin tilata jo ja aloittaa heti sen käyttö. Haluaisin maksimoida heti alusta alkaen mahdollisuudet.

Stressiä tässä on aiheuttanut myös synnytyksen jälkeen alkaneet kummalliset välivuodot. Pari kertaa olen gynelläkin käynyt niiden vuoksi ja mitään selittävää ei ole löytynyt. Nyt tässä meneillään olevassa kierrossa välivuoto oli runsaampaa kirkasta veristä vuotoa ja kävin gynellä tarkistuksessa, mutta kaikki edelleen kunnossa. Hän laittoi vuodon ovulaation piikkiin, ja niinhän nuo on tupanneet tulemaan keskivaiheilla kiertoa. Kummallisen runsasta vaan oli ovulaatiovuodoksi! Oli myös huojentavaa kuulla, että munasarjat näyttivät oikein näteiltä ja munasolureserviä löytyy edelleen!

Ylläri haamuviivoja?

Viimeisestä postauksesta onkin vierähtänyt pitkän aikaa, yli vuosi. Viimeksi kirjoitin reilu 1-vuotiaan taaperoni imetyksen lopettamisesta ❤️ Siitä tuntuu olevan ikuisuus!

Paljon on tapahtunut tuon jälkeen. Syksyllä -20 poika aloitti päiväkodin ja minä palasin hoitovapaalta vanhaan työhöni, josta nopeasti vaihdoin pois parempaan. Sanotaanko näin, että tein hoitotyötä sairaalassa ja en jaksanut enää katsella sitä meininkiä. Nyt lokakuussa -21 vaihdoin taas työpaikkaa ja lisäksi vaihdoimme asuinpaikkakuntaa. Poika on jo 2,5-vuotias ja kasvanut ja oppinut hirmuisesti. Syksyn mittaan on puheenkehitys lähtenyt käyntiin ja on niin mahtavaa seurata sitä. Hän on rohkea, sosiaalinen ja sopeutuvainen tapaus. Virtaa riittää ja hän pitää edelleen vanhempansa kiireisenä. Päiväkotitaival on hänellä mennyt oikein hienosti ja hän viihtyy päiväkodissa todella hyvin.

Syy miksi aktivoiduin pitkästä aikaa kirjoittamaan on ylläri haamuviivat raskaustestissä. Olemme puhuneet pitkään miehen kanssa, milloin alkaisimme yrittämään pojalle pikkusisarusta. Sovimme, että aloitan nyt foolihapon tankkaamisen ja alkukeväästä on oikea aika aloittaa yritys. Noh, meillä ei ole ollut käytössä, kuin luonnonmukaisia ehkäisymenetelmiä (jotka ovat toimineet ennen pojan yritystä ja tässä välissä oikein hienosti) ja en tiedä onko nuo menetelmät nyt sitten pettäneet kuitenkin :D

Mutta siis, minulla oli maanantaina ja tiistaina niin paha ja etova olo, että heitin vitsillä miehelle, että onkohan mahdollista, että olen raskaana. Pahoinvointi muistuttaa niin paljon vanhaa tuttua raskauspahoinvointia. Pojalla oli samaan aikaan joku ripuli päällä ja ajattelin, että olen saanut tuon taudin, kun oma vatsakin oli sekaisin ja turvonnut. Hakeuduin myös koronatestiin näiden oireiluiden vuoksi, se oli onneksi negatiivinen. Eilen sitten käskin miehen ostaa kauppareissulla rfsu herkän testin, että ihan vaan poissuljen raskauden varmuudeksi. Odotin siis ihan blancoa testiä. Mutta mitäpäs me molemmat miehen kanssa näimme, haamuviivan!! En oikeasti ollut uskoa silmiäni ja järkytys oli suuri, sillä en todellakaan uskonut tai oikein usko vieläkään, että voisin oikeasti olla raskaana ja vielä yllärinä.

Kuvassa haamuviiva eilis illalta, vaikea oli saada kuvaan. Laskeskelin, että eilen olisi ehkä voinut olla 9dpo. Pakko oli käydä vilasemassa viivat pojasta tekemästäni ekoista testeistä ja hailakkaahan nekin oli. Tänään viiva ei ollut vahvistunut, oli ehkä jopa haaleampi. Mutta näin oli myös pojan raskaudessa, että viiva ei ollut 9->10dpo vahvistunut. En siis oikein tiedä, että missä tässä mennään. Olenko mahdollisesti raskaana vai enkö. Onko tämä kemiallinen? Vai voisiko meille jopa syntyä pikkusisarus ensi elokuussa...? Pakko nyt elellä omien lääkityksien, ruokailujen ja muiden suhteen niin, että olisi raskaana, kun tämä on nyt niin epäselvää. 

Ei auta kun jäädä piinailemaan ja toivoa parasta. Oireita ainakin siis olisi, etovaa oloa, hirveä väsymys, migreeniä, iltapalelua... 

Ajattelin ikuistaa yritystaivalta samalla tavalla, kuin aiemmin ja toivottavasti pääsisin ikuistamaan myös uuden raskauden, toivottavasti jo nyt tai sitten myöhemmin. 

Haikea imetyksen lopetus

Meillä loppui imetys. Tämän viikon maanantaina iltapäivällä imetin viimeisen kerran. En tuolloin tiennyt sen jäävän viimeiseksi kerraksi, vaikka imetystä jo pikkuhiljaa olin vähennellyt lopetusta silmällä pitäen.

Vähensin alkuun yhteen kertaan vuorokaudessa. Poitsu protestoi tätä vastaan pari päivää ja kitisi välillä tissin perään. Nopeasti hän sitten kuitenkin tissin unohti ja lopulta tiistaina iltapäivällä maitoa tarjotessani, hän ei enää sitä halunnutkaan. Itkuhan siinä sitten pääsi, kun tajusin imetyksen oikeasti loppuneen. Edelleen olo on haikea. Varsinkin, kun tajusin nyt olevan kansainvälinen imetysviikko, niin kurkkua alkoi kuristamaan.

Imetys oli alkuun niin kamalaa ja lopulta niin ihanaa. Ne hetket olivat minulle tärkeitä, vain minä ja poikani niin lähekkäin <3 Jo raskausaikana tiesin, että haluan imettää. Sitä en tiennyt, että siitä tulisi niinkin tärkeä juttu itselle. Alun vaikeuksien vuoksi olin aivan valmis lopettamaan koko homman, mutta jostain sain aina voimaa jatkaa.

Meillä kesti täysimetys 5,5kk ja imetys kokonaisuudessaan melkein 1v2kk. Kiitos rinnoilleni hienosta työstä! Imetys olisi saanut jatkua muutoin vielä, niin kauan, kun se meistä molemmista olisi hyvältä tuntunut. Mutta minun on aloitettava yksi lääke, jolle imetys oli esteenä. Mutta aikansa kutakin, onneksi on ihanat muistot ja muutama kuvakin tallessa imetyksestä <3

Onko täällä kenelläkään kokemusta imetyksen lopettamisen aiheuttamista oireista? Mitä oireita teille on tullut ja kauan ne ovat jatkuneet?

Hyvää loppukesää kaikille 🧡

Meillä asuu taapero!

Meidän rakas poikamme täytti yhden vuoden viime perjantaina <3 Vauvavuosi on nyt ohitse! Toisaalta niin haikeaa ja toisaalta taas helpotus. On kyllä mennyt vuosi niin käsittämättömän nopeasti. En voi käsittää, miten se vuoden takainen pieni nyytti on kasvanut jo niin isoksi pojaksi <3

Nykyisin meillä siis asustelee taapero. Hän painaa 12kg ja on 82cm pitkä. Tuettuna hän kävelee kovaa vauhtia ja pari kertaa on seisonut ilman tukea pienen hetken. Juttua riittää, sanoja ei ole vielä kuitenkaan tullut, mutta tavujuttelua ja kaikenmaailman ääniä :D Vauhtia löytyy ja vanhemmilla saisi olla silmät selässä. Hän on rohkea ja ei omaa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Hyvä huumorintaju tuntuu löytyvän, hyvin veikeä tyyppi tämä meidän taapero on <3 Tällä hetkellä on parasta pallo-, kukkuu- ja jahtaamisleikit. 

Tällä hetkellä arki rullaa tasaisesti eteenpäin ja nautitaan kovasti kesästä! Elämä on ihanaa!

Hyvää juhannusta kaikille! ❤

Pitkästä aikaa

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa <3 jos täällä joku linjoilla on :) 

Poitsu täytti juuri eilen jo 11 kuukautta! Aivan käsittämätöntä, että ensi kuussa hän täyttää jo vuoden. Hänestä on tullut jo niin iso poika! Hän on ihana ja aivan hurmaava hassuttelija, jolta löytyy kuitenkin omaa tahtoa. Kokoakin löytyy: hän on jo melkein 12kg ja pituutta on melkein 80cm. Vaatteissa käytetään pääosin kokoa 86cm. 

Liikkumisen suhteen hän ei alkuun pitänyt kiirettä, 8kk iässä alkoi ryömiminen. 9kk iässä poitsu alkoi nousemaan konttausasentoon ja tukea vasten seisomaan. Nopeasti hän alkoin myös ottamaan askelia tukea vasten. 10kk iässä hän lähti konttamaan ja konttaa nyt hirveää vauhtia :D hän myös oppi tuolloin laskeutumaan itse alas pepulleen/kontilleen ja kävelee tukea vasten varmasti. Saa nähdä, milloin täällä otetaan ensi askeleita! Sanoja ei vielä tule, mutta juttua siltikin kyllä riittää hyvin paljon.

Yöt ovat tässä kevään myötä onneksi parantuneet ja yösyötöt saatiin 10kk iässä kokonaan pois! Nykyisin saattaa olla yksi pieni itkeskely yössä, jos tutti on hukassa ym, mutta rauhoittamiseen riittää yleensä suhina, silittely tai hetkeksi syliin nosto. Ja useimmiten yössä ei ole yhtään herätystä. Poitsu nukkuu vielä meidän huoneessa, mutta olisi tässä lähipäivinä tarkoitus siirtää hänet omaan huoneeseen, kun se vihdoin alkaa olla meidän uudessa kodissa nyt valmiina ja olemme huoneeseen rauhassa tutustuneet. Päivissä on nykyisin selkeä rytmi, mikä on ihanaa. Aamulla herätys 6 maissa (välillä jo ennen kuutta, olen kaikkia keinoja kokeillut aamujen myöhästämiseen, mutta ei ole kamalasti auttanut mikään), ekat päikkärit noin 9-10/10.30, tokat päikkärit noin 13/13.30-15 ja yöunille 19 pintaan. Kiinteät maistuu hyvin ja imetys sujuu. Tällä hetkellä arki rullaa oikein mukavasti, ulkoillaan paljon ja sisällä tutkitaan kämppää ja leikitään. Korona nyt on valitettavasti vaikeuttanut läheisten näkemistä ja vauvatreffit ovat jääneet pois.

Nyt kun on saanut nukkua öisin pidempiä pätkiä ja usein ilman herätyksiä, niin huomaa energiatasojen selvästi nousseen. Jaksan niin paljon paremmin! Ja näin jälkeenpäin kun miettii vaikka talvea, niin olen ollut niin väsynyt ja univelkainen silloin. Pimeyskin on varmasti vielä vaan lisännyt sitä väsymystä, mutta huh, jotenkin sitä vaan silti silloin jaksoi. Mutta ei silloin kyllä hirveästi mitään ylimääräistä tehnyt. Nyt minulla on monta pientä projektia meneillään, treenaan useamman kerran viikossa, lenkkeillään päivittäin ja olen alkanut jo työjuttujakin hoitamaan, että voin kesällä keikkailla välillä. Hoitovapaalla + vuosilomilla olen lokakuuhun asti ja silloin poitsulla alkaa sitten päiväkoti. En palaa täysillä tunneilla alkuun, vaan aloitellaan uusi arki sitten lempeämmin. 

Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on hyvällä mallilla. Kävin alkuvuodesta äitiysfyssarilla, jossa onneksi tuli hyviä uutisia kropan tilasta. Ultralla katsottiin lantionpohja ja vatsa, ne olivat molemmat ok. Vatsassa oli navan yläpuolella vähän rakoa, mutta fyssari sanoi, ettei sitä halua edes kutsua erkaumaksi, kun jännesauma oli niin hyvässä kunnossa. Nyt tuo rako on mielestäni kuroutunut pienemmäksi. Raskaudesta jääneitä kiloja olen nyt tiputtanut 7 yhteensä ja vähän on vielä jäljellä. Kilot ovat todella tiukassa (syytän edelleen imetystä), tälläkin hetkellä olen herkuttomalla, olen liikkunut aktiivisesti ja aloitin vielä kaiken päälle yhden mamavalmennuksen ruokavalion. Josko ne loputkin tässä vaikka kuukauden-parin sisään lähtisi. Mutta lihaksia on kyllä oikeasti tullut lisää ja kroppa tuntuu vahvalta ja jaksavalta, mikä on ihanaa! Viime postauksessa mainitsin kierron käynnistyneen. Noiden joulukuisten menkkojen jälkeen meni 4 kuukautta, kunnes tuli seuraavat. Saa nähdä tuleeko taas pitkä väli vai alkaisiko hormonitoiminta pikkuhiljaa normalisoitumaan. Imetystä olen ajatellut jatkaa vielä jonkun aikaa poitsun täytettyä yhden vuoden.

Kaikenkaikkiaan tänne kuuluu tällä hetkellä hyvää. Nautin kotona olemisesta pojan kanssa. Nyt kyllä koronan myötä on meinannut välillä seinät kaatua päälle, kun on sosiaaliset kontaktit olleet minimissä. Onneksi olemme nyt ulkona nähneet ihmisiä ihan lähipiiristä. Välillä vauvakuume nostaa kovasti päätään :D mutta järjellä ajateltuna emme ihan vielä lähde yrittämään toista. Itse haluaisin tämän vuoden puolella aloittaa yritystä, mies puhui ensi vuoden keväästä, kun asiasta keskusteltiin vähän aikaa sitten.

Tulipas tästä nyt pitkä teksti, mutta eipä tänne ole tosiaan vähään aikaan tullut kirjoiteltua mitään. Yritän nyt vähän useammin päivitellä, sillä näihin teksteihin on sitten joskus kiva palata muistelemaan :)