lauantai 4. elokuuta 2018

Mikä mättää kierroissa?

Tiesin jo ennen yrityksen aloittamista, että tuskin heti pamahdan tuosta vaan paksuksi ja kaikki sujuu hyvin. Ja hyvin on aavistukseni osuneet oikeaan. Ajattelin nyt vähän oman muistinkin virkistykseksi kirjoitella, että mitä ne kiertoni ovat olleet ennen huhtikuista raskautumista ja sen päättymistä keskenmenoon. Sillä olen ovuloinut tosiaan viimeksi huhtikuun puolivälissä! Siitä on kohta 4 kuukautta!! Ja kiertoni eivät ole ihan oppikirjan mukaisia.

Olen lopettanut hormonaalisen ehkäisyn (ensin käytössä e-pillerit ja sitten nuvaring) kesällä 2016. Ehdin käyttää hormonaalista ehkäisyä 10 vuotta. Lopetin tuon ehkäisyn pääasiassa pahentuneiden migreeneiden ja ajoittaisen korkean verenpaineen vuoksi. Ajattelin myös kuitenkin kovasta vauvakuumeesta kärsiessäni, että saa kroppa rauhassa palautua sillä aikaa hormonaalisesta ehkäisystä, kunnes mieheni suostuu lähtemään vauvaprojektiin mukaan. Käytimme vain keskeytettyä yhdyntää ja minä kovasti toivoin, että tällä menetelmällä jo "vahingossa" tulisi raskaaksi. Miehenikin siis tottakai ymmärsi tämän "ehkäisymenetelmän" riskin ja raskaus ei siis maailmanloppu olisi kuitenkaan ollut. No mitään vahinkoja ei sitten käynyt kuitenkaan harmikseni. Kroppa jotenkuten toipui hormonaalisen ehkäisyn lopettamisesta, mitä nyt yhdessä vaiheessa tuli ikävää hormonaalista aknea ja kierrot ovat olleet epäsäännöllisiä. Toki epäsäännöllisiä ne on ollut jo ennen ehkäisyn aloittamista, mutta olin silloin sen verran nuori, että se on saattanut olla ihan asiaan kuuluvaakin.

Syyskuussa 2017 sitten aloimme yrittämään. Kiertoni ovat heitelleet viimeisen vuoden 30-36 päivän välillä. Ovulaatio ajankohta on vaikea ennustaa epäsäännöllisen kierron sekä vaihtelevien ovulaatio oireiden vuoksi. Vaikka kuinka yritin alkuun luonnollisesti tarkkailla ovulaatiota ja seksiä oli kierron keskivaiheillakin, ei tärppiä tullut. Tammikuussa 2018 sitten aloin tikuttamaan ovulaatiota. Tammikuun kierrossa lopetin oviksen metsästämisen kp 20, kun meni hermot. Ajattelin, että tuskin ovuloin ollenkaan. Joitain päiviä tuon jälkeen tuli kova toispuoleinen alavatsakipu ja menin käymään gynekologilla. Ultrassa näkyi keltarauhanen ja tilkka nestettä kivun aiheuttajana. Eli ovulaatio oli tapahtunut ja valitettavasti se oli jäänyt hyödyntämättä. En ollut yhtään tajunnut, että ovulaatio olisi ja juuri ennen sen tapahtumista luovutin testien kanssa. Hiukan ärsytti. Jatkoin testien käyttöä seuraavissa kierroissa ja tuon jälkeen ovulaatio on onneksi löytynyt joka kierrossa. Olen saanut vahvaa plussaa, joka on muutaman päivän näkynyt testissä ja sitten hävinnyt. Eli ovulaation kanssa ei ole tämän mukaan ollut ongelmia. Muutenkin gynekologi totesi tuolla tammikuisella käynnillä kaiken olevan kunnossa ultran mukaan. Tsemppasi kovasti, että mitään esteitä raskautumiselle ei sen käynnin perusteella ollut ja on hyvät edellytykset raskautua.

Minua on hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen vaivannut tiputteluvuodot ovulaation jälkeen. Ne ovat vaihdelleet reilun viikon ja muutamien päivien välillä. Lueskelin tuolloin netistä, että muutama päivä tiputtelua ennen menkkoja on ok. Mutta jos jo yli viikkoa ennen menkkoja alkaa tiputtelemaan, kertoisi se siitä, että limakalvo tiputtelee ennen aikojaan pois. Ja jos limakalvo tiputtelee pois, ei alkiolla olisi alustaa mihin kiinnittyä. Google kertoi, että syynä on keltarauhashormonin vajaus. Lueskelin myös estrogeenidominanssista, jossa estrogeenin määrä on liian suuri keltarauhashormonin määrään nähden ja tämä aiheuttaa erilaisia oireita. Helmikuussa meillä oli siis kemiallinen raskaus, jolloin tiputteluvuoto alkoi noin viikko ovulaation jälkeen ja se jatkui aina siihen asti, kunnes raskaus meni kesken 4+5 ja alkoi kunnon vuoto. Koin keskenmenon johtuneen siitä, että limakalvo tiputteli pois ennen aikojaan ja alkio ei sitten pystynytkään kunnolla kiinnittymään siihen. Mietiskelin keväällä meneväni gynekologille ja pyytäväni jotain apua näihin tiputteluvuotoihin ja raskautumiseen, mutta sitten huhtikuussa tärppäsikin. 

Olen myös huomannut, että ovulaation ollessa oikealta ovat kierrot pidempiä ja tärpit ovat molemmat olleet vasemmalta puolelta ovuloituja. Mietiskelinkin, että voiko toisella puolella olla jotenkin huonompi laatuisia munasoluja? Vai miksiköhän oikean puolen kierrot ovat pidempiä. Tosin tammikuussa oikealta puolelta ovuloidessani, kun ultrattiin, näkyi hyvä keltarauhanen ja kaikki oli ultrassa hyvin kierron vaihekin huomioiden. Eli siinä ei ainakaan näkynyt viitettä, että joku olisi epäkunnossa oikean puolen ovulaation suhteen. 

Ajattelin myös kirjoitella jatkossa tekstiä, että mitä olen tehnyt tasatakseni hormonitasoja ja kiertoja! Ja muutenkin mitä olen tehnyt hedelmällisyyttä boostatakseni. Sillä pikkuhiljaa pitää taas ottaa keinoja takaisin käyttöön, muutaman olen aloittanutkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti