keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Millä olen yrittänyt boostata hedelmällisyyttä

Netistä löytyy vaikka minkälaisia ohjeita ja keinoja hedelmällisyyden lisäämiseksi. Osa perustuu tutkittuun tietoon ja osa ihmisten omiin kokemuksiin. Varmaan aika usea vauvaa yrittävä on googlannut keinoja hedelmällisyytensä lisäämiseksi. Ajattelin listata keinoja, mitä olen itse yrittänyt ja mitkä keinot ovat tällä hetkellä käytössä. 

Maca-jauhe ja vehnänalkioöljy
Itse käytän näitä tällä hetkellä ja voin suositella näitä kahta oman kokemuksen perusteella! Huhtikuussa tärppiin johtaneessa kierrossa käytin molempia päivittäin kierron alusta asti ja aloitin tämän kierron alussa uudelleen. Luin näistä paljon hyviä kokemuksia netistä juurikin hedelmällisyyden ja raskautumisen näkökulmasta ja sen perusteella itsekin lähdin kokeilemaan. Kovin hyvänmakuisia nämä ei ole. Itse saan nämä helpoiten alas, kun kaadan aamuisin smoothieta tai mehukeittoa lasin pohjalle ja sekoitan siihen 0,5-1 teelusikkaa macaa ja 1 teelusikan vehnänalkioöljyä. Miehelle olen kanssa macaa välillä syöttänyt ja se menee jogurtin seassa alas. Vehnänalkioöljy näistä enemmän maistuu läpi.

Maca-jauhe lupaa lisätä hedelmällisyyttä ja tukea hormonitoimintaa sekä miehillä että naisilla. Luvataan myös esimerkiksi seksuaalisen halukkuuden lisääntymistä, energiatasojen nousua, unettomuuden helpottumista ja masennuksen lievittymistä. Netistä löytyy paljon tietoa aiheesta. Itselläni olen kokenut olevan hormonitoiminnassa heittelyä, sillä välillä loppukierrosta tiputtelee ja helmikuun kemiallisen koin johtuvan huonosta keltarauhasen toiminnasta ja siitä johtuneesta tiputteluvuodosta. Välillä myös ovulaatio on aika myöhään ja kierrot ovat epäsäännöllisiä. Ja uskon kyllä tuon macan jonkin verran tasapainottaneen hormonitoimintaani. En tiedä onko macan ansiota vai johtuuko muusta, mutta koen tällä hetkellä myös itseni energisemmäksi ja jaksan paremmin. Ovulaatio on myös nyt tässä kierrossa tulossa hyvään aikaan oireiden perusteella.

Vehnänalkioöljy taas on luonnon rikkain e-vitamiinin lähde, joka muunmuassa suojaa soluja ennenaikaiselta vanhenemiselta, tukee limakalvojen hyvinvointia ja lupaa helpottaa kuukautisvaivoja sekä lisätä hedelmällisyyttä. Toivon tämän tukevan kohdun limakalvon kasvamista näin kaavinnan jälkeen ja muutenkin tuon e-vitamiinin lisäävän hedelmällisyyttäni.






Greippimehu
Paljon yrittäjien keskuudessa puhutaan greippimehun hyvistä vaikutuksista. Välillä olen lukenut sen lisäävän hyödyllisen ovulaatioliman määrään ja välillä taas sen vaikuttavan suotuisasti kohdun limakalvoon. Eli vaikuttaisikohan positiivisesti näihin molempiin! Greippimehua suositellaan ymmärtääkseni juotavan kierron alusta ovulaatioon asti 1-2 lasillista päivässä. Itse kokeilin tätä yhdessä kierrossa viime syksynä, tuolloin en kummempaa vaikutusta huomannut. Voisi tätä uudelleen jossain kierrossa kokeilla, jos ei ala tärppäämään.

Foolihappo + vitamiinit
Foolihapon syönti kehoitetaan aloittamaan jo ennen raskauden yrittämistä, sillä se vähentää synnynnäisten epämuodostumien vaaraa. Erityisesti sikiön hermostoputken sulkeutusmishäiriön vaara pienenee. Yksi terveydenhoitaja sanoi minulle, että juuri munasolun hedelmöittyessä olisi jo tärkeää olla foolihappotasot kunnossa. Itse aloitin foolihapon syömisen jo yli vuosi sitten. Ostin ensin ihan pelkkää foolihappo valmistetta mutta vaihdoin tämän pian raskaus- ja imetysajan vitamiineihin. Koin kätevämmäksi, kun yhdestä purkista saa kaikki tarvittavat vitamiinit. Raskautumisen kannalta tärkeänä yleensä mainitaan myös D-vitamiini, jota käyttämässäni valmisteessa on 10mikrogrammaa. Olen miettinyt, pitäisikö tuota märää nostaa näin pimeää kautta kohden ja kävinkin tänään ostamassa lisäksi 20mikrogrammaista D-vitamiinia. Lohduta mua - blogissa mainittiin sinkin positiivisista vaikutuksista: sinkin käyttö voi vähentää keskenmenon riskiä ja sinkki vaikuttaa positiivisesti kohdun limakalvoon. Sinkin mainitaan nopealla googlettelulla parantavan yleisesti naisten sekä miesten hedelmällisyyttä. Tuossa mama monivitamiinissa sinkkiäkin on kyllä, mutta liian vähän. Netissä useassa lähteessä mainitaan, että määrän tulisi olla 40mg vuorokaudessa. Täytyy siis viimeistään ensi kierrossa lähteä sinkkitabletteja ostamaan!






Terveellinen ruokavalio ja liikunta
Netistä löytyy monenlaisia ruokavalio-ohjeita ynnä muuta hedelmällisyyden parantamiseksi. Itse en ole liikaa asiasta stressannut, vaan olen ajatellut että terveellisesti syömällä ja sokeria ja turhia höttöhiilareita välttelemällä varmaan pääsee jo aika pitkälle. Olen joutunut oikeasti tekemään paljon töitä tuon sokerimäärän vähentämiseksi, mutta nyt hyvin onnistunut siinä. Joskus luin, että täysrasvaisten maitotuotteiden käytöllä olisi positiivisia vaikutuksia raskautumiseen. Olen huhtikuussa käyttänyt täysrasvaisia maitotuotteita ja nyt aloitin taas kokeilun. Olen myös yritysaikana yhdessä vaiheessa vähentänyt maitotuotteita ja vaihtanut niitä kaurapohjaisiin. Tiedä sitten kumpi näistä olisi paras vaihtoehto! Kofeiinia ei saisi yritysaikana nauttia liikaa. Luin, että paljon kofeiinia käyttävillä raskautumiseen menisi pidempi aika. Kahvia juon vain silloin tällöin, mutta nyt ongelmaksi on noussut energiajuomat! Olen käyttänyt niitä nimittäin migreenikohtauksen alkaessa särkylääkkeiden vaikutusta tehostamaan ja se on toiminut oikein hyvin. Ja nyt sitten olen alkanut juomaan niitä muutenkin... Ei hyvä, täytyy alkaa rajaamaan niiden juomista rankasti! Liikuntaa harrastan viikottain, että tämän suhteen ei ongelmaa. Joskus olen lukenut, että ovulaation aikaan ei saisi liian raskasta liikuntaa harrastaa, sillä se voi estää ovulaation.

Lääkkeet
Tulehduskipulääkkeet voivat estää ovulaatiota, joten niitä ei ovulaation aikaan ainakaan suositella käytettäväksi. Tämä ei ole hyvä migreenini kannalta, mutta olen kyllä pärjännyt Panadol + energiajuoma yhdistelmällä yllättävän hyvin, kun otan nuo heti jotain ennakoivia oireita huomatessani! Pahimpiin tapauksiin on myös tujumpaa lääkettä onneksi, mitä voin ihan lääkärin luvalla käyttää raskausaikanakin. Migreenit ovat muutenkin muuttuneet tässä viime aikoina pelkiksi pahoiksi ennakko oireiksi, jonka jälkeen ei tulekaan särkyä. Ihan alkukierrosta olen uskaltanut tulehduskipulääkkeitä käyttää, mutta ovulaation lähestyessä ja sen jälkeen seuraaviin kuukautisiin asti olen sinnitellyt ilman. Ovulaation jälkeen en käytä mitään lääkkeitä, joita en käyttäisi raskausaikanakaan.

Ovulaatiotestit
Nämä ei nyt sinällään boostaa sitä omaa hedelmällisyyttä, mutta mainitsen nämä silti. Joka kierrossa kuitenkin käytössä ovat ja näiden käyttö nostaa raskautumisen mahdollisuuksia omassa tapauksessa. Itselläni nämä ovat ihan ehdoton juttu, että saa ajoitukset kohdalleen ja sitä kautta maksimoi raskauden mahdollisuuden. Kiertoni ovat epäsäännöllisiä ja ovulaatio oireet vaihtelevat. Ovulaation tarkka ajankohta ei ole oikein etukäteen ennustettavissa ja ilman ovulaatiotestejä sen ajankohta jäisi epäselväksi. Joillakin ovulaatiotestien käyttö saattaa lisätä yrittämiseen liittyvää stressiä ja silloin niitä ei tietenkään kannata käyttää. Itselläni nämä ensin lisäävät hieman stressiä, kun aina ylitulkitsen niitä viivoja. Mutta sitten kun sen positiivisen testin saa ja tikuttaa vielä lh-hormonin laskun, niin voi huokaista helpotuksesta. Silloin voi luottaa ajoitusten menneen kohdalleen ja tietää tarkalleen ovulaatiopäivän. Näin ei mene yhtään ovulaatiota turhaan ohitse ja tietää kroppansa toimivan.






Muuta
Keinoja ja luetteloita netistä löytyy vaikka millä mitalla. Normaali paino, rentoutuminen, riittävä uni, muiden asioiden ajattelu ja yrittämisen unohtaminen,  ei turhaa stressiä, ei alkoholia, punaviinia ovulaation jälkeen lasi illassa, hyvä suun/hampaiden terveys, ei tupakointia, akupunktio, vyökyheterapia, erilaisia vitamiineja ja muita valmisteita... Käytän alkoholia todella vähän enkä tupakoi, joten se asia on kunnossa. Sitten kun vielä saisi tuon riittävän unen ja rentoutumis puolen kuntoon. Helpommin sanottu, kun tehty! Ihmisillä on taipumusta antaa neuvoja joka asiaan, ja ärsyttävin neuvo mitä olen tähän yrittämis asiaan saanut on, että "koitat vaan rentoutua ja olla ajattelematta asiaa!". Samassa tilanteessa olevat varmasti tietävät, että saattaa olla melko mahdotonta toteuttaa tuota neuvoa, ainakaan pitkäaikaisesti. 

Täällä kovasti nyt odotellaan ovulaatiota, toivottavasti tulee lähipäivinä :) hyvällä fiiliksellä mennään ja kiva päästä taas sitten piinailemaan!


2 kommenttia:

  1. Hyvä lista. Meillä kanssa käytössä toi sinkki ja sitä syötän myös miehelle. Vehnänalkioöljy vaihtui nyt kapseleihin, kun ovat niin paljon helpompia ja myös niitä on mies ottanut.

    Pistää kyllä miettimään, kuinka paljon sitä tulee käytettyä erilaisia kikkakonsteja, kun toiset raskautuu tuosta noin vain, ties minkälaisilla elämäntavoilla. Ei ole reilua. :D

    Onnea kiertoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans aloin syöttää nyt miehelle multivitaa ja d-vitamiinia, pitää vielä sitä sinkkiä kyllä ostaa! :D kapselit kuulostaa kyllä helpommalta, toi öljy maistuu niin pahasti läpikin kaikesta. Samaa olen mietiskellyt! Toiset tulee vahingossa raskaaksi ja meillä tää käy jo melkein työstä, kun pitää opetella, tutkia ja käyttää aikaa ja energiaa tähän projektiin :D

      Kiitos ja samoin onnea sinnekin <3 ja toivottavasti viime postauksessasi mainitsema verenvuoto on jo loppunut!

      Poista