sunnuntai 26. toukokuuta 2019

36. - 37. raskausviikko

Eli viikot 35+0-36+6. 

Koko: 36+3 vauva oli kasvukontrollissa ultrassa 3257g. Vau.fi kertoo sikiön painoksi 2700g :D

Mitä viikolla 36 tapahtuu: Kohtu on nyt korkeimmillaan, aivan rintalastan alapuolella. Vauva kerää rasvaa syntymän jälkeistä aikaa varten. Istukka painaa enää vain noin seitsemäsosan sikiön painosta. (vau.fi)

Suurimmat oireet: Pari kipeämpääkin supistusta on tullut viime viikon aikana, harkkasuppareita tulee herkemmin. Liitoskipuja, väsymystä.

36+2


Mietteitä: Tässä on nyt viime aikoina tuntunut, että on ollut todella kauan raskaana. Toisaalta aika on mennyt todella nopeasti ja toisaalta aika tuntuu tosi pitkältä. Tuohon tunteeseen, että on ollut todella kauan raskaana niin vaikuttaa varmasti sekin, että viime vuonna tähän aikaan olin myös tosiaan raskaana ja kärsin sen aiheuttamista oireista. Oli siis raskaus, joka meni kesken, sitten väliä 4 kuukautta jonka aikana hoidettiin pitkittynyttä keskenmenoa ja sen jälkeen oli mielessä vain uusi raskaus, joka onneksi sitten tärppäsikin syyskuun lopussa. Toisaalta tuntuu haikealta, että raskaus lähenee loppuaan ja toisaalta taas on ihana saada oma kroppa "takaisin". Toivon kyllä, että saan raskauden kokea vielä uudelleen tämän jälkeen. Odotan myös kovin malttamattomana, että saan tämän pienen pojan syliini <3 Paljon ajatuksia ja tunteita mielessä :)

Minulla on nyt ollut häiritsevää koko kropan ihon kutinaa, jonka takia otettiin labrat hepatoosin poissulkemiseksi. Labrat olivat onneksi ok ja terveydenhoitajan kanssa totesimme, että suurella todennäköisyydellä tämä on vain atopiani pahenemista. Nyt sitten alkoi jalkapohjatkin kutisemaan lisäksi, niin kävin lauantaina uudelleen noissa labrakokeissa. Vastaukset pitäisi saada ensi viikon alussa. Toivottavasti ei olisi hepatoosia! Meinaa kyllä välillä järki mennä tämän kutinan kanssa. Verenpaineet ovat myös olleet koholla tällä viikolla, yläpaine on vaihdellut 138-148 väliä ja alapaine ollut vajaa 90. Puhuin tästä kätilön ja lääkärin kanssa kasvukontrollissa ja sain ohjeeksi seurailla verenpaineita kotona ja synnärille pitää ottaa yhteys, jos paineet ovat toistetusti yli 150/100. Ovat onneksi pysyneet alle tuon. 

Meno ja oleminen alkaa kyllä koko ajan olemaan raskaampaa. Sohvalta nouseminen, kyljen kääntäminen, kumartuminen ym. aiheuttaa ähinää ja puhinaa :D Olen koittanut pysyä liikkeellä sen mitä vain jaksaa; olen nähnyt kavereita, siivoillut kotona, tehnyt kauppareissuja ja pieniä lenkkejä sekä joogaillut rauhallisesti. Toisaalta olen myös nauttinut siitä, kun saa vain olla ja lukea vaikka koko päivän sohvan nurkassa kirjaa, jos siltä tuntuu! 

Vauvaa varten alkaa kaikki olla valmiina, turvaistuimen jalusta pitää vielä asentaa autoon. Pinnasänkykin on siirretty jo makkariin meidän sängyn viereen <3 Olen tässä vielä mietiskellyt hankintoja, että onko meillä varmasti kaikki. Esimerkiksi pitäisikö vielä sitteri hankkia sittenkin? Mies kyllä aina muistuttaa, että kaikkea saa vielä vauvan syntymänkin jälkeen, jos siltä tuntuu ja tottahan se on... :D

2 kommenttia:

  1. Voi ei, toivottavasti säästyt hepatoosilta, ei kuulosta mukavalta vaivalta. Eipä toki kutina muutenkaan kivaa ole :/

    Meillä on sellainen sitteri, johon saa laittaa vastasyntyneen, mutta ei meidän toukka siinä ainakaan vielä viihdy/pysy. :D Tulee varmaan siinä parin kuukauden iässä ajankohtaisemmaksi.

    Tsemppiä loppurutistukseen, toivottavasti hän syntyy pian :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tänään tuli terkkarilta soittoa, sappiarvot vähän koholla ja lähete äitiyspolille! :/ Nyt odottelen äitiyspolilta yhteydenottoa, saa nähdä pyytävätkö käynnille ja varmaan ainakin labraseurannat tulee tietyin välein.

      Hahaa, eli sen sitterinkin hyvin ehtii ostaa sitten vauvan synnyttyä, jos sellaista kaipailee :D kun on esikoinen tulossa, niin ei vielä kyllä yhtään hahmota mitä kaikkea itse sitten kokisi tarpeelliseksi.

      Kiitos paljon! ❤️ Toivon kyllä, että hän syntyisi pian, tänään hän onkin jo täysiaikainen 😍

      Poista