sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Gynekäynnin kuulumiset


 Tänään eletään kiertopäivää 19. Olin varannut täksi päiväksi ajan yksityiselle gynelle oudon ruskean vuodon vuoksi. Onneksi varasin, oli ihan todella tarpeellinen käynti! 


Gyne oli todella mukava ja huolellinen. Hän teki kattavan alkuhaastattelun ja sitten tutkittiin tarkemmin. Tutkimukset viittasivat emätintulehdukseen, joka nyt sitten diagnosoitiin ja se aiheuttaa todennäköisesti tuon rusehtavan vuotelunkin. Sain tähän tulehdukseen Flagyl emätinpuikko-kuurin. Varmuuden vuoksi otettiin myös papa-koe (joku kattavampi versio siitä) ja tehtiin ultraus. Ultrassa kaikki oli onneksi ok ja oikeassa munasarjassa näkyi keltarauhanen! Eli olen sittenkin jo ovuloinut tässä kierrossa :D Olipas ihana saada vastaus siihen, että missä tilanteessa tässä kierrossa mennään. Ja oli huojentavaa, että kroppani on lähtenyt toimimaan hormonaalisen ehkäisyn jälkeen ovuloimalla. Eli ovistestailut voi nyt sitten jättää tämän kierron osalta ja jäädä odottelemaan menkkojen alkua. Gyne lupasi soitella sitten papan tulokset ja samalla kysellä, että onko oireita vielä. Tarvittaessa hän määrää Terolut kuurin, jos tuo epänormaali vuoto jää päälle tulehduksen hoitamisesta huolimatta. Mietin, että joskus kauan sitten minulla on ollut oviksen ja menkkojen välissä tiputtelua ja yhdistin sen siihen, että keltarauhashormonini taso olisi liian alhainen. Toivottavasti ei olisi nyt mitään hormonihäikkää kropassa. Mutta toki gynekin sanoi, että voi tuon rinkulan lopettamisen jäljiltä olla vielä kroppa sekaisin ja tuo vuoto olla siitäkin johtuvaa.

Todennäköisesti ovulaatio on nyt sitten tapahtunut KP14-15. KP13 aamulla sain sen melkein positiivisen viivan testiin ja illalla testi olikin sitten jo normaali hailakka. KP13-15 olen tosiaan kirjaillut ovikseen viittaavia oireita ylös. Jotenkin en yhtään uskonut, että tuo melkein positiivinen testiviiva voisi tarkoittaa vielä ovulaatiota ja että ovulaatio voisi minulla tulla jo noin aikaisin vielä ehkäisyn lopettamisen jälkeisessä kierrossa. Olin varautunut enemmänkin pitkään kiertoon. Olisi vain pitänyt luottaa niihin oireisiini! Puhuttiin esikoisen isän kanssa, että ensi kierrossa sitten täytyy vaan luottaa enemmän niihin minun tuntemuksiin, jotta ovulaatio sitten saataisiin oikeasti hyödynnettyä. Nyt ovis meni siis ns. "hukkaan", koska jäimme odottelemaan sitä kunnon positiivista testiä. Toisaalta taas en tiedä olisiko olosuhteet olleet nyt edes suotuisat hedelmöittymistä varten, kun kerran tulehdusta on. 

Elikkäs hieman viisaampana uutta kiertoa kohden! Veikkaan, että menkat alkaisivat joskus 13.9. paikkeilla, sillä yleensä luteaalivaiheeni on ollut 14vuorokautta. Eli seuraava ovis olisi toivottavasti varmaan joskus syyskuun loppupuolella. Ajattelin nyt ensi kierron alusta aloittaa ainakin kaapista löytyvät maca-kapselit, jos ne tasaisivat mahdollisesti vinksallaan olevia hormonitasoja. Ja täytyy miettiä, lähtisikö jo tilaamaan vehnänalkioöljyäkin... Noista valmisteista nimittäin koin apuja esikoisen yrityksessä :) Ja täytyy nyt sitten ensi kierrossa muistaa, että sitten kun tuntuu alavatsan tuntemuksia, rintojen arkuutta, väsymystä ja päänsärkyä ja jos tulee vähänkin ovislimaa, niin täytyy ruveta toimiin :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti