Poitsu 6,5kk

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa, jos täällä joku vielä näitä kirjoituksiani sattuu lueskelemaan :D nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni tulla päivittelemään kuulumisia :) Poitsu täytti siis 12.12 jo kuusi kuukautta! Toinen samanlainen ja hän on jo vuoden ikäinen :o hurjaa!

Mistäs sitä alottaisikaan, niin paljon on kehityksessä tapahtunut viime aikoina. Meillä asustelee suurimmaksi osin hyvin tyytyväinen pojan alku, joka hymyilee ja naureskelee kovasti <3 Painoa löytyy jo 10,6kg ja pituutta 71,4cm. Hyvää vauhtia kasvanut siis :D Viiden kuukauden iässä poitsu alkoi kääntymään oikean kyljen kautta vatsalleen, hän osaa mennä kompassina ympäri lattialla ja peruuttaa. Yritystä on päästä eteenpäin, mutta vielä ei ole ryömiminen onnistunut. Kovasti nostelee itseään käsillään ja peppua ylös. Pari kertaa hän on kääntynyt selältä vatsalleen, mutta en ole nähnyt tätä tapahtumaa, sillä olen juuri silloin ollut käymässä toisessa huoneessa :D Hän viihtyy itsekseen lattialla leikkimässä jonkin aikaa, jaksaa katsella ja lueskella kirjaa yhdessä, tykkää loruttelusta, laulamisesta, hassuttelusta ja kylvyistä/suihkuista. Hän osaa myös päristellä, se taito oli yhdessä vaiheessa kova hitti. Hän osaa viedä ruokaa käsillä suuhun (äiti tosin arastelee vielä sormiruokailua..) ja juoda pillimukista. Ensimmäiset hampaat puhkesivat kolme päivää sitten! Etualahampaat tulivat nopeasti ja onneksi melko helposti suurempia oireita aiheuttamatta läpi.

Kuuden kuukauden kehitysvaihe näkyi meillä vahvasti (siinä tulee yleensä painajaisia, lapsi tajuaa, että vanhemmat voivat lähteä pois ym.) ja yöt muuttuivat sen johdosta melko hyvistä rikkonaisemmiksi ja poitsu heräili alkuyön itkeskelemään usein. Sitten lisäksi joulukuun puolivälissä alkoi melkein kahden viikon sairastelu, kun ensin iski flunssa ja heti perään laryngiitti. Jouduimme lääkärissäkin käydä arviossa ja hengittelemässä avaavaa lääkettä. Tämä huononsi öitä tietenkin entisestään. Nyt alkaa tilanne olla taas tasaisempi, mutta syöttöjä on edelleen yössä 3-4. Poitsu on osannut hienosti itsekseen aikaisemmin nukahtaa, mutta nyt joulukuun aikana sekin taito on ottanut takapakkia. Tänään aloimmekin treenaamaan uudelleen tuota itsekseen nukahtamista ja yöunille nukahtaminen meni suht hyvin! Josko tämä tästä taas. Täytyy alkaa noita yösyöttöjäkin koittaa vähentää, yhdessä vaiheessa niitä oli yhdestä kahteen, että josko siihen päästäisiin takaisin.

Aloimme maistattamaan kiinteitä reilu viiden kuukauden iässä täysimetyksen jälkeen. Alusta asti on maistunut ruoka hyvin ja uusia makuja on otettu nopealla tahdilla maisteluun. Tällä hetkellä menee 3-4 ateriaa päivässä ja imetykset tietenkin lisäksi. Imetys on tällä hetkellä ihanan helppoa, hälinässä poitsu ei vain oikein pysty keskittymään ja silloin siirrymme ruokailemaan rauhallisempaan paikkaan. Imetyshetket ovat ihania yhteisiä hetkiä ja toivon imetyksen jatkuvan ainakin yhden vuoden ikään. 

Päivässä on nykyisin melko selkeä rytmi, herätys 6-7 aikaan ja yöunille 18-19 aikaan. Päivän aikana poitsu nukkuu kolmet päiväunet, joista keskimmäiset ovat yleensä pidemmät. Hereillä hän jaksaa olla kerrallaan 2-2,5h. Meillä oli pitkään päiväunet kovin huonoja, niin on ihanaa, kun nyt on yleensä nuo yhdet pidemmät päikkärit päivässä. Poitsu itsekkin jaksaa selvästi paremmin, kun saa levättyä kunnolla.

Itsestäni voisin mainita sen verran, että hepatoosi on vihdoin selätetty kokonaan! Loppuraskaudesta minulle siis iski raskaushepatoosi ja oireet jäivät päälle synnytyksen jälkeen. Oireilu loppui joskus 1-2 kuukauden kuluttua synnytyksestä, mutta arvot laskivat todella hitaasti. Nyt marraskuussa oli viimeisin kontrolli ja arvot olivat jo ihan normaalit! :) Olen myös saanut raskaudesta jääneitä kiloja pikkuhiljaa tippumaan, 4 kiloa on tällä hetkellä tiputettu ja noin 7 kiloa jäljellä. Tämä joulu on nyt vähän sotkenut kyllä ruokavaliotani, mutta uuden vuoden jälkeen on taas aika palata kuriin :D kiertokin muuten käynnistyi joulukuun alussa, aivan sekaisinhan tuo vielä on, olen kärsinyt kahdet kuukautiset nyt joulukuussa. Toivottavasti se tasottuisi pian. Positiivista on kyllä se, että synnytyksen jälkeen en ole kärsinyt ollenkaan menkkakivuista!! Aiemmin jouduin vetämään pari ekaa päivää maksimiannoksia buranaa.

Tämä vuosi on kyllä ollut elämäni paras <3 Suurin haaveeni toteutui, kuin saimme tuon ihanan pojan elämäämme. Välillä on raskasta, joskus tulee koettua kovaa turhautumista ja väsymys on välillä kamalaa. Mutta joka päivä muistan kiittää siitä, että olemme hänet saaneet <3 Enkä vaihtaisi tätä mistään hinnasta. Olen oppinut myös olemaan armollisempi itseäni kohtaan ja arvostamaan mahdollisuutta lepoon. Välillä olemmekin nukkuneet päiväunia poitsun kanssa yhdessä, vaikka kämppä olisi kamalassa kaaoksessa. 

Olen nauttinut kovasti poitsun kanssa kotona olemisesta ja toivon, että pystyn mahdollisimman pitkään kotiäiti-elämää viettämään :D Koko ajan on enemmän alkanut olemaan myös ajatuksissa toisen raskauden yrittäminen, toivottavasti meille tulevaisuudessa suotaisiin toinenkin lapsi. Emme siis ole kuitenkaan vielä vähään aikaan aloittamassa yrittämistä. Itsellä olisi toiveissa, josko kesällä voisi jo mennä tulee jos on tullakseen meiningillä, mutta mies ei ollut vielä innostunut tästä aikataulusta. Toivoisin pientä ikäeroa ja olen varautunut siihen, että yritys saattaa viedä aikaa. Saa nähdä, millaiseen kompromissiin sitten jatkossa asiasta päästään... :) Jollain tapaa sitä raskautta, ihanaa raskausmasua, potkuja ja synnytystä jo kaipaa :D 

Ihanaa uutta vuotta! ❤

Vauva 3,5kk

Ehtipä edellisestä kirjoituksesta kulua tovi! Tarkoitus on ollut kyllä tulla päivittelemään kuulumisia ja kirjaamaan ylös, että missä vaiheessa mennään vauvan kanssa, mutta ei vaan ole ehtinyt. Paljon on ollut menoja viime aikoina, mutta suurin syy ajan puutteelle on ollut vauvan huonot päiväunet. Iltaisin on ollut omaa aikaa ihan hyvin, mutta sitten ei olekaan enää jaksanut avata konetta.

Eli vauva on jo 3,5 kuukautta vanha! Kliseisesti aika oikeasti tuntuu vaan juoksevan eteenpäin. Kesäkin on yht'äkkiä vaihtunut syksyyn. Tämän vuoden kesä tuntuu kiitäneen ohitse huomaamatta ja menneen tietynlaisessa sumussa: herätykset öisin olivat 2 tunnin välein ja paljon opeteltavaa riitti vauvan hoidossa. Alkuun imetys vei hirveästi aikaa ja sohvan pohjalla istuessa imettäessä kauniit kesäpäivät suurimmaksi osin lipuivat ohitse. Mutta se ei kyllä yhtään itseäni haittaa, kesiä tulee kyllä elämässä lisää, mutta kerran vain lapsi on näin pieni <3 on ollut ihana rauhassa tutustua vauvaan ja alkuun vain pesiä hänen kanssaan kotona. Ja olen kyllä nauttinut kovasti äitiyslomasta ja vauvan kanssa kotona olemisesta.

Meillä oli viime viikolla neuvola ja vauva painaa jo 8140grammaa ja on 64,5cm pitkä! Hyvin on kasvanut täysimetyksellä. Vaatteissa mennään jo 68cm koossa ja pian nekin jo jää pieneksi. Huomaa kyllä vauvaa kannellessa, että painoa on tullut syntymän jälkeen se reilu 4kg lisää. Vaikeaa enää käsittää, kuinka pieni hän silloin alkuun olikaan. Vauva on kehittynyt myös hurjasti: hän juttelee ja hymyilee paljon vastavuoroisesti, vähän jo naurahtelee, kovasti yrittää vatsalla ollessaan eteenpäin potkuttelemalla ja jaksaa pitkään kannatella päätään ja hän on alkanut tarttumaan esineisiin ja vie niitä suuhun. Vielä ei kääntymisyrityksiä ole tullut, kerran on mennyt vahingossa vatsaltaan selälleen pään viedessä mennessään :D

Mutta ne alkuun mainitsemani päiväunet tosiaan. Nyt kuukauden ajan päiväunien nukkuminen on ollut melko huonoa, suurimmaksi osaksi vauva nukkuu 30-40 min pätkiä, vaikka selvästi tarvitsisi yhdet pidemmän unet päivän aikana. Toivon tämän olevan vain joku vaihe. Yöt ovat menneet onneksi melko hyvin, lukuunottamatta 3kk iässä tullutta tiheää imua, jonka johdosta heräiltiin vajaa viikko useammin öisin. Mutta normaalisti vauva menee nukkumaan 19-20 välillä illalla, ensimmäinen unipätkä on jotain 4-7h väliltä ja yössä herätään normaalisti 2 kertaa syömään. Hyvin ehtii onneksi itsekin nukkua yön aikana!

Itse kävin julkisen puolen fyssarilla syyskuun alussa polveni takia ja hän onneksi katsoi erkauman samalla, joka oli 2-3cm vielä. Olen nyt treenaillut erkaumalle sopivilla liikkeillä sekä vaunulenkkeillyt ja kunto on selvästi parantunut tässä viime aikoina. Kroppa jaksaa paljon paremmin ja keskivartalo tuntuu olevan paremmin hallinnassa. Vieläkään paino ei ole lähtenyt tippumaan siitä, mihin se tyssäsi alun tippumisen jälkeen ja raskauskiloja on kymmenisen jäljellä, vaikka olen liikkunut ja rajoittanut herkkujen syömistä. Imetys taitaa itsellä pitää kiloista kiinni (ainakin toivon, että kyse on vain siitä). Vauva on siis täysimetyksellä ja kierto ei ole vielä lähtenyt käyntiin. Raskaushepatoosin takia on edelleen labrakontrolleja (viime kontrollissa sappihapot ja maksa-arvot olivat vähän yli viitearvojen, sappihapot ovat onneksi tulleet koko ajan alaspäin kuitenkin) ja seuraava kontrolli on marraskuun alussa.

Vauva heräsi taas päiväuniltaan, joten hyvin nopea päivitys tuli, toivottavasti tekstissä on jotain järkeä :D

Paljon voi vuodessa muuttua

13.6.2018 maailmani romahtaa. Pahimmat pelkoni käyvät toteen ja lääkäri varmistaa ultrassa keskeytyneen keskenmenon.

12.6.2019 haaveilemani päivä on vihdoin täällä. Saan pienen pojan rinnalleni. Oman rakkaan poikani.

Näin paljon voi vuodessa asiat muuttua. Vuosi sitten surin menetettyä pienokaista ja mietin, miten ikinä selviän tästä ja miksi näin kävi juuri minulle ja meille. Olin varma, ettei meitä ikinä onnista ja emme saa kuitenkaan lapsia, kun koko ajan tuntui tulevan vastoinkäymisiä. Ensin tehtiin lääkkeellinen tyhjennys, josta heti jäi tunne, että tämä keskenmeno ei ollut tässä. Soittelin sairaalaan useampaan kertaan, ettei kaikki ole kunnossa ja vasta heinäkuun puolen välin tienoilla minua uskottiin ja pääsin uuteen ultraan. Siitä seuraavana päivänä sitten kaavintaan. Pahin pelkoni raskaudessa oli keskenmeno ja pahin pelkoni keskenmenossa oli kaavintaan joutuminen. Selvisin kuitenkin noista molemmista.

Vuosi sitten olin katkera. Minun oli välillä vaikea kohdata kavereita, kenellä oli pieniä lapsia ja pelkäsin koko ajan lähipiiristä tulevan uusia raskausuutisia. Kaikkialla ympärillä näki vain raskausmahoja ja vauvoja. Olin melko sulkeutunut ja ajatukseni pyörivät vain uudelleen raskaaksi tulemisen ympärillä. Kaikki muu tuntui melko merkityksettömältä.

Nyt tuo aika tuntuu kaukaiselta ja tunnen olevani paljon enemmän oma itseni ja se tuntuu hyvältä. Se pakkomielteinen raskauden tavoittelu vei todella paljon tilaa elämästä ja ajatuksista. Se katkeruus rasitti todella paljon itseäni. En siltikään varmasti olisi pystynyt elämään tuota elämänvaihetta mitenkään muuten. Se vauvan kaipuu on jotain niin kovaa, ettei siltä noin vain ummisteta silmiä. Eikä sille katkeruudellekaan mitään oikein voinut, muuta kuin koittaa käsitellä järjellä sitä tunnetta.

Onneksi viime syyskuussa tärpännyt raskaus tuotti tulosta ja meidän poikamme on nyt täällä <3 Olen niin kiitollinen hänestä. Alkupuolisko raskaudesta meni pelätessä, enkä uskaltanut kiintyä vauvaan. Pahoinvointi myös aiheutti sen, etten pystynyt nauttimaan raskaudesta. Onneksi loppupuoliskolla pystyin pikkuhiljaa alkaa luottamaan, että kaikki voi sujua hyvin ja aloin kiintymään vauvaan. Pidin tuossa vaiheessa myös raskaana olemisesta ja se vauvamaha oli ihana! Nyt pystyn ajattelemaan, että näin tämän kuului mennä. Juuri tämä poika meidän kuului saada luoksemme <3 

Nyt sitten tietenkin mielessä ja puheissa käy välillä mahdollinen toinen lapsi. Toivomme kovasti pojallemme sisarusta jossain vaiheessa. Raskasta tulee taas mahdollisesti olemaan yritystaival, jos ei jotenkin ihmeen kaupalla nopeasti tärppäisi ja kaikki menisi hyvin (epäilen, eiköhän kierto ole raskauden ja imetyksen jäljiltä mitä sattuu, sitten kun se joskus starttaa). Siinä tulee myös mukana uuden keskenmenon riski. Se oli elämäni raskaimpia kokemuksia ja olisi kamalaa joutua käymään se läpi uudelleen. Mutta veikkaan, että vauvakuume alkaa jossain vaiheessa uudelleen vaivaamaan. Sinne nyt on vielä aikaa, että alamme uudelleen yrittämään, mutta on kiva haaveilla tulevasta :)

Sekalaisia kuulumisia

Huh, meneepäs tämä aika nopeasti! Piti kirjoitella tänne jo vauvan ollessa 4 viikkoinen, mutta on on ollut niin paljon menoja, etten ole saanut aikaiseksi. Ne vapaat/lepohetket mitä on ollut, on halunnut käyttää muuten, kuin tietokoneen ääressä. Mutta josko nyt päivittelisi tänne kuulumisia! :)

Poitsu täytti keskiviikkona jo 7 viikkoa! Hän tuntuu jo niin isolta verrattuna siihen reilun 1,5kk takaiseen vastasyntyneeseen. Paino oli tämän viikon lääkärikäynnillä 5710g ja pituus 57,6cm. Painoa on tullut siis 2kg ja pituutta vajaa 9cm syntymästä :D On kyllä huomannutkin tuon kasvun. Poitsu on kannatellut jo pidemmän aikaa hienosti päätään ja nousee kyynärvarsien varaan. Hän on alkanut ääntelemään paljon monipuolisemmin, ihana  jo jutella vastavuoroisemmin hänen kanssaan. Hymyjä on tullut sieltä 4 viikon ikäisestä asti koko ajan enemmän. Tällä hetkellä on menossa iltahulinavaihe ja iltaisin on meno aika itkuista ja kaikenlaisia kikkaskonsteja on käytössä, että saa hänet syömään ja rauhoittumaan. Saa nähdä milloin tämä vaihe helpottaa. Aamupäivisin ja päivisin poitsu on suurimmaksi osin yleensä oikein tyytyväinen tapaus :)

Yöt ovat aika rikkonaisia, välillä välissä on parempia. Öisin on masuvaivat vaivanneet välillä useammankin yön putkeen ja välillä poitsu on päättänyt valvoskella keskellä yötä :D Jonkin näköinen rytmi löytyy: aamulla herätään 7.30-9 välillä, ensimmäisille päikkäreille 11-12 maissa. Iltapäivä menee päikkäreillä ja valveilla vuorotellen, unien pituus vähän riippuen siitä, että ollaanko autolla/vaunuilla liikkeessä vai ihan kotosalla sisällä. Alkuillasta 19 maissa vielä pienet päikkärit, jonka jälkeen vielä valvoskelua ja 21.30-23 välillä yöunille. Toivottavasti yöt alkavat jossain vaiheessa paranemaan, itse en ole saanut hirveästi yli 2h pätkää nukuttua. Mies onneksi auttaa sen minkä töiltään pystyy, ja olenkin saanut välillä illalla mennä ihan yksin nukkumaan tai aamulla jatkaa unia aamu syötön jälkeen.

Syntymästä asti on menty ihan täysimetyksellä. Alku imetyksen kanssa oli todella haastavaa ja olin jo luovuttamassa koko homman suhteen. Sairaalassa sain hyvin ohjausta, mutta ohjaus oli vähän ristiriitaista. Esimerkiksi yksi kätilö toi rintakumin keskellä yötä, kun rinnanpäät oli niin kipeät ja seuraavana päivänä toinen kätilö ihmetteli koko rintakumia ja vei sen pois. Mutta siis, rinnanpäät olivat ihan tajuttoman kipeät ja haavoilla alkuun, vaikka kuinka rasvailin ja pidin maidonkerääjiä liiveissä päivisin, että pysyisivät kosteina ja paranisivat. Rintakumit olivat 4 viikkoa käytössä tuon kivun takia ja sitten niistä on onneksi päässyt luopumaan. Neljäntenä päivänä synnytyksestä maito nousi kunnolla ja ai että sekin sattui ja tuntui niin epämukavalta. Tuona yönä itki äiti sekä vauva, kun ei meinannut imetyksestä tulla mitään. Onneksi imetys on nyt useamman viikon jo sujunut hyvin ja imetyshetkistä pystyy nauttimaan. Tällä hetkellä on kyllä rintaraivareita iltaisin, mutta eiköhän tämä tästä taas helpota... :D

Itse olen toipunut synnytyksestä hyvin: epparihaava on parantunut hyvin, jälkivuoto loppui kahden viikon jälkeen ja lantionpohjalihakset vahvistuu pikkuhiljaa. Mieliala oli 2 viikkoa synnytyksestä hyvin heittelevä, välillä itkin aivan valtoimenaan mikä ei ole yhtään tapaistani. Nyt mieliala on onneksi tasainen ja huonoista öistä huolimatta jaksan mielestäni melko hyvin. Raskausaikana liikunta jäi hyvin minimaaliseksi kaikkien oireiden vuoksi ja nyt sen huomaa kyllä kropassa ja jaksamisessa. Olen vaunulenkkeillyt ja tehnyt ihan kevyttä joogaa, että alkaisi lihakset taas vahvistumaan. Jälkitarkastuksessa ei katsottu erkaumaa (piti kysyä siitä, mutta unohdin sillä käynnillä sen pyytää katsomaan) ja aion käydä äitiysfyssarilla sen tarkistuttamassa ja sitten hänen ohjeillaan aloitella enemmän liikuntaa. Hepatoosista johtuva jalkapohjien kutina jatkui jotain viikkoja synnytyksen jälkeenkin ja sappiarvoja on nyt kontrolloitu ja ne ovat edelleen koholla, vaikka laskusuuntaiset. Jostain syystä maksa-arvot nousivat nyt viimeisimmässä mittauksesssa, vaikka tähän asti ne ovat olleet normaalit. Lääkäri ei ollut tästä huolissaan kuitenkaan, toivottavasti ensi mittauksessa jo kaikki olisi normaalia. 

Kaukaiselta tuntuu tässä vaiheessa jo raskausaika ja iso vatsa! Enää ei kunnolla muistakaan, miltä ne pienet potkut tuolla vatsassa tuntuikaan. Toivottavasti pääsen vielä raskauden kokemaan uudelleen, vaikka omalle kropalle se rankkaa aikaa olikin, mutta palkinto siitä on mitä parhain <3 Tuo poikamme on kyllä jotain niin parasta ja ihaninta <3 Paljon tämä äitiys ottaa ja oma aika on todella vähissä tällä hetkellä, mutta niin paljon se myös antaa ja tulee antamaan. Ristiriitaisesti kokee samaan aikaan haikeutta pojan kasvamisesta ja samalla ei malta odottaa, että hän kasvaa ja oppii uusia taitoja.

Tällaisia sekalaisia kuulumisia ja mietteitä tällä kertaa :)

Synnytyskertomus

Noniin, nyt olisi aika taas pikkuhiljaa palailla kirjoittelemaan tänne ja aloitetaan synnytyskertomuksella :D Ensi viikolla koitan keretä ja jaksaa kirjoitella, miten ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on sujunut, sillä vauva täyttää jo 4 viikkoa!! 

Kirjoitan synnytyskertomuksen ihan aikajärjestyksessä ja melko tarkkaan, sillä haluan myöhemminkin pystyä palaamaan sen äärelle ja muistaa kaikki yksityiskohdat :) Synnytys käynnistettiin maanantaina ja poika syntyi keskiviikkona, joten varoitus: pitkä teksti tulossa!

10.6.2019, rv 39+0
Olimme saaneet synnytyksen käynnistämiseen ajan sairaalaan 10-12.6 välille hepatoosin ja niukan lapsiveden määrän vuoksi. Käyrille ja lääkärin vastaanotolle oli aika varattuna 10.6 aamulla ja tuota ennen kävin hepatoosin vuoksi labrassa. Tarkoitus oli, että käynnistely aloitetaan heti maanantaina, jos sairaalassa on tilaa. Kätilö otti käyrät ja puhui, että tilanne osastolla näyttäisi hyvältä käynnistyksen aloituksen suhteen. Hän myös kyseli, olemmeko varautuneet jäämään sairaalaan. Mukana oli kaikki kamppeet ja eväät ja oma toiveemme oli, että käynnistys aloitettaisi heti :D Käyrillä oli kaikki kunnossa ja siirryttiin lääkärin vastaanotolle. Kohdunsuun tilanne oli edelleen epäkypsä, mutta salli ballongin laiton ja sitä sitten alettiinkin heti virittelemään ja se saatiin paikoilleen! Kello oli tuolloin 9.30. Ballonki alkoi heti aiheuttamaan menkkajomotuksia. Yleensä ballongin kanssa pääsee kotiin, mutta vähäisen lapsiveden vuoksi meidät ohjattiin osastolle kello 10.45 maissa. Ballonkia ohjattiin nykimään aina wc:ssä käynnin yhteydessä ja tarkoituksena olisi, että se avaisi paikkoja ja tipahtaisi pois.

Päivä meni menkkajomottelujen kanssa ja pienen pieniä supistuksia alkoi tuntumaan kello 13 alkaen, tuolloin otettiin uusiksi myös käyrää. Kätilön avulla viriteltiin vuokraamani tens selkään. Pyrin olemaan liikkeellä osastolla ja sairaala-alueella ja näin edistämään synnytyksen käynnistymistä ja liikkeellä olo auttoi myös kipuihin. Supistukset alkoivat olla selkeämpiä ja tuntuvampia iltaa kohti ja käyriä alettiin ottamaan uusiksi kello 20 maissa. Vauva kääntyili jatkuvasti anturin alta ja jouduin olemaan makuullaan yli tunnin, jotta saatiin luotettava pätkä sykettä seurattua. Kivut alkoivat makuullaan kovenemaan ja olo oli jo melko vaikea. Käyrien jälkeen pääsin taas onneksi liikkeelle ja lämpimään suihkuun. Aina supistuksen tullessa nojailin suihkussa kaiteeseen ja heiluttelin lantiota ja tämä auttoi hyvin. 

Ballonki ei tullut pois omista ja kätilön nykimisistä huolimatta. Puolta yötä kohden kivut alkoivat käydä todella koviksi. Kipu oli jatkuvaa vihlovaa kipua ja jomotusta sekä supistuksia, enkä pystynyt, kuin seisomaan suorassa. Kaikki asennonvaihto sai kivut kovenemaan ja lopulta oksensinkin kivusta. Kätilö toi lihakseen pistettävää Oxanest kipulääkettä ja pahoinvointilääkettä ja samalla tsekattiin kohdunsuun ja ballongin tilanne. Ballonki oli tippunut kohdunkaulakanavaan ja oli pienestä kiinni, ettei se tullut itsestään pois. Tämä aiheutti nuo kovat kivut. Kätilö konsultoi lääkäriä ja ballongista tyhjennettiin nestettä ja se poistettiin. Yöksi sain myös unilääkkeen ja tarkoituksena oli, että koitan nukkua ja aamulla tsekataan taas tilanne ja jatketaan. Supistukset ja kivut loppuivat ballongin poistamisen jälkeen. Mies lähti yöksi kotiin.

11.6 rv 39+1
Sain yön nukuttua hyvin unilääkkeellä. Olin yksin neljän hengen huoneessa, mikä oli todella kiva, sillä sain olla ihan rauhassa ja huoneessa ei ollut mitään ylimääräistä liikennettä. Aamulla kello 7.30 tuli lääkäri tarkastamaan tilanteen, olin auennut 3-4cm ja kanavaa oli vielä jäljellä. Kalvot puhkaistiin ja vauvan päähän laitettin scalp anturi samalla sykkeiden seuraamista varten. Pääsin siirtymään salien puolelle tarkkailuhuoneeseen, sain aamupalaa ja pääsin suihkuun. Mies tuli tässä välissä kotoa paikalle. Streptokokki näytteeni oli ollut positiivinen, joten suonensisäinen antibiootti aloitettiin. Omat supistukset eivät alkaneet kahden tunnin kuluessa ja oksitosiini tiputus aloitettiin kello 9.50 supistuksia aiheuttamaan. 

Oksitosiini alkoi aiheuttamaan nopeasti supistuksia, alkuun olivat mietoja, mutta kovenivat sitä mukaan, kun tiputuksen nopeutta nostettiin. Tens oli koko ajan käytössä ja se auttoi todella hyvin. Oksitosiinin takia vauvan sydänääniä jouduttiin seuraamaan jatkuvasti, joten olin piuhoissa kiinni vessataukoja lukuunottamatta. Sain onneksi aina samalla jaloitella käytävällä jonkin aikaa, sillä liike auttoi ottamaan supistuksia vastaan ja halusin vauhdittaa synnytystä taas olemalla liikkeellä. Vauvan sykkeet onneksi pysyivät hyvänä koko ajan. Jossain vaiheessa iltapäivää sain myös akupunktiota kivunlievityksenä. Huoneessa nojailin seinän kaiteeseen tai tippatelineeseen ja heiluttelin lantiota aina supistuksen tullessa. Käytin myös matalaa ääntä apuna. Keskityin myös hengitykseen ja leuan ja kropan rentouttamiseen ja sainkin kätilöltä kehuja, kun osasin hengittää hyvin aina supistuksen tullessa. 

Kello 20 maissa supistukset alkoivat kovenemaan kunnolla ja olokin alkoi olla jo aika väsynyt, kun koko päivän oli supistellut, enkä ollut pystynyt lepäämään. Kohdunsuun tilanne ei ollut edennyt aamuisesta kuitenkaan mihinkään. Olo oli hetken todella pettynyt ja tuntui, että päivän supistelut olivat menneet "hukkaan", kun mitään ei tapahtunut. Kumma kyllä pystyin pitämään muuten mielialan koko ajan positiivisena ja lannistuksesta pääsi nopeasti yli. (Tästäkin saimme muuten miehen kanssa samaiselta kätilöltä vielä synnytyksen päätyttyä kehuja, kun meillä oli kuulemma koko ajan niin hyvä meininki ja tsemppi päällä! :)). Jotenkin suhtauduin tähän hommaan niin, että menee miten menee, teen parhaani synnytyksen edistämiseksi ja elin hetken aina kerrallaan eteenpäin. Lääkäriä konsultoitiin, kun oksitosiinia oltiin jo tiputeltu niin kauan ja mietittiin myös Cytotec lääkettä avittamaan tilannetta. Lopulta lääkäri päätyi siihen, että Oksitosiini kiinni ja minut kipulääkitään niin, että minä ja kohtuni saadaan yö levättyä ja aamulla aikaisin taas jatketaan. Sain Samarinia (auttaa kohtulihaksen palautumiseen) ja kipulääkettä taas lihakseen. Lähdin taas lämpimään suihkuun rentoutumaan ja sitten nukkumaan. Mies sai jäädä onneksi yöksi, mutta joutui nukkumaan sellaisen ison säkkituolin päällä lattialla :D

12.6 rv 39+2
Oksitosiinin kiinni pistämisen jälkeen omat supistukset onneksi jäivät päälle yön ajaksi ja sain kaksi kertaa uudelleen kipulääkettä, jotta pystyin nukkumaan. Aamua kohden supistukset alkoivat olla taas kunnolla kipeitä, tulivat kuitenkin vain 10 min välein ja aina supistuksen tullessa jouduin hengittelemään ja ähisemään :D Suihkuun taas rentoutumaan ja aamupesuille, ennen kuin käynnistystä jatkettaisiin. Oksitosiini laitettiin taas joskus kuuden jälkeen tippumaan. Tens viriteltiin selkään ja sanoin kätilölle, etten tiedä miten pärjään enää pelkän tensin, äänen ja lantion heiluttelun avulla, jos supistukset lähtevät nykyisestä kovenemaan ja tihenemään. Kätilö viritti ilokaasun valmiiksi ja näytti miten sitä käytetään, jotta voin ottaa sen heti käyttöön, kun siltä tuntuu.

Nopeaan supistukset sitten lähtivätkin oikein kunnolla kovenemaan, vaikka oksitosiini meni vain pienellä nopeudella. Supistukset olivat erilaisia aiempaan verrattuna, tuntuivat paljon kokonaisvaltaisemmin ja todella paljon kovempaa ja pahenivat koko ajan. Heiluttelin lantiota, käytin tensiä, hengittelin ilokaasua ja matalalla äänellä aina uloshengityksellä "hymisin" (ei sitä enää siinä vaiheessa hyminäksi kyllä voinut sanoa, en keksi mitään kuvaavaa sanaa sille ääntelylle :D). Aamuvuoron kätilö ja lääkäri tulivat tarkastamaan tilannetta joskus ennen yhdeksää ja huomasivat minun olevan jo todella kipeä. Kohdunsuu oli edelleen sen saman 3-4cm auki (kirosin ja ihmettelin miten se voi olla mahdollista niillä supistuksilla), mutta kaula oli hävinnyt. Kätilö selittikin, että yleensä se kanava sieltä häviää ensin ja nyt sitten alkaisi kohdunsuukin pikkuhiljaa avautumaan. Päätettiin tilata anestesialääkäriä laittamaan kipu spinaalia (vain vahvaa kipulääkettä spinaalitilaan, puudutteita ei vielä tässä vaiheessa haluttu antaa, olisikohan voinut hidastaa avautumista?).

Tässä vaiheessa on omat muistikuvat jo hieman hatarammat ja vajosin johonkin omaan maailmaan. Oksensin taas kivusta ja samalla anestesialääkäri onneksi tulikin paikalle. Spinaalipistosta varten oli maattava kyljellään, selkä pyöristettynä ja aivan paikallaan, ei ollut aivan helppo homma niissä supistuksissa! Pistämisen en muista tuntuneen miltään, mutta kivut lähtivät heti helpottamaan, kun kipulääke saatiin annosteltua. Ihana tunne! Samalla vaan iski kauhea kutina siitä kipulääkkeestä :D Samalla pistoksella laitettiin epiduraalikatetri, jotta myöhemmin voitaisiin annostella puudutetta. Pystyin taas puhumaan ja tankkasin juotavaa. Kätilö mittaili alkuun verenpaineita, ja kun vointini oli hyvä hän jätti meidät rauhassa lepäilemään. Ajatuksena oli, että nukun ja kerään voimia ja mieskin lähti huoneen ulkopuolelle soittamaan puhelua.

Hetken kuluttua aloin tuntemaan supistuksien palaavan ja outoa paineen tunnetta. Lapsivettä myös yht'äkkiä holahteli isoja määriä. Pohdin siinä, että kehtaanko soittaa kelloa. Päätin varuiksi soittaa ja kätilö tsekkasi kohdunsuun tilanteen. Hän totesi aivan yllättyneenä, että vauva tuntuu ihan tässä ja kohdunsuu on täysin auki! Olin itsekin aivan yllättynyt ja järkyttynyt :D Spinaalipuudutusta alettiin valmistelemaan siis yhdeksän jälkeen ja jotain jälkeen kymmenen olin jo täysin auki, vajaassa tunnissa siis meni tuo loppu avautuminen ja kropan rentoutuminen oli edesauttanut sitä. Tilannehan oli tässä vaiheessa se, että olimme pienessä tarkkailuhuoneessa, mies oli puhumassa sitä puhelua käytävällä ja en ollut vielä päässyt saliin asti vaan ajatuksena oli ollut siirtää meidät sinne, kun vastapäinen sali on siivottu.

Kätilö meni huikkaamaan miehelleni, että tarvittais isää paikalle, vauva tulee nyt ja haki pyörätuolin minulle. Oli mieskin vähän yllättynyt nopeasta tilanteen kehittymisestä :D Sitten vaan pyörätuoliin ja kätilö huuteli mennessämme käytävällä laitoshuoltajille, että pois tieltä ja lääkärille, että tulisiko laittamaan pudendaalipuudutetta. Epiduraalikatetriin ei voitu antaa vielä puudutetta, sillä spinaalista oli niin vähän aikaa. Olin ajatellut, että varmaan loppuvaiheeseen tarvitsen epiduraalin, mutta onneksi en panikoinut, kun tajusin ettei sitä saakaan. Ihmeen rauhallisesti suhtauduin taas tilanteeseen, vaikka vähän häseltämistä oli, kun huonetta jouduttiin vaihtamaan tuossa vaiheessa ja mies haki tavaroita vanhasta huoneesta.

Salissa kätilö sanoi, että voisin yrittää käydä vielä pissalla, sillä olin viimeksi käynyt aikaisin aamulla. Koitin istua pöntölle ja totesin heti, että ei tästä pissaamisesta tule kyllä mitään, että se katetrointi mieluummin kiitos. Tässä vaiheessa kipusin salin sängylle. Lääkäri laittoi ensin pudendaalipuudutteen eli häpyhermon puudutuksen (todella pitkällä metallihärpäkkeellä!). Tuntui todella epämukavalta ja kiemurtelin kivuissa. Sitten kätilö katetroi ja pissaa tulikin sitten melkein 1000ml, en yhtään tuntenut, että rakko on niin täynnä. Ylivenyttyneen rakon vuoksi sain synnytyksen jälkeen kestokatetrin vuorokaudeksi. 

Seuraavaksi kätilö totesikin, että voin ruveta ponnistelemaan. Enhän minä yhtään tiennyt miten se tehdään ja mies oli vielä hakemassa niitä tavaroitamme niin huusin vain, että missä se mun mieheni on! Samassa hän tulikin onneksi saliin. Kokeilin ensin ponnistaa kyljellään, mutta en jotenkin saanut siinä asennossa tarpeeksi voimaa hommaan ja jalka puutui. Sitten käännyin puoli-istuvaan ja kätilön ohjeilla alkoi ponnistaminen sujumaan. Käytin ääntä ja huusin ponnistaessa, se jotenkin auttoi kipuun ja antoi voimaa. Ilokaasu oli myös käytössä, mutta en enää jälkeenpäin muista, että kuinka paljon hengittelin sitä tuossa vaiheessa. Vauvan pää ei mahtunut syntymään, kun paikat oli niin kireät ja sykkeissä alkoi tulla laskua (jota en onneksi itse tuossa vaiheessa tajunnut!), joten päätettiin leikata episiotomia. Puudutusta laitettiin kunnolla, mutta jostain syystä en puutunut ja tunsin leikkauksen. Se teki ihan älyttömän kipeää ja tuossa vaiheessa ihan itkin ja huusin vieläkin kovempaa ja mieskin sanoi jälkeenpäin, että tuossa vaiheessa teki todella todella pahaa minun puolesta. Kätilö sanoi, että saksetkin olivat jostain syystä olleet liian tylsät. Puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen, vähän yli 11 syntyi meidän ihana poikamme <3 Mikä helpotuksen tunne, että hän oli vihdoin siinä, elävänä ja itkien kaiken sen odotuksen ja raskauden aikaisten pelkojen jälkeen! Napanuora oli lyhkänen, mikä oli saattanut aiheuttaa niitä sykelaskuja ja kinnata vastaan. Tuore isä sai leikata napanuoran ja tuon jälkeen sain pojan rinnalleni.

Istukka syntyi nopeasti ja seuraavaksi edessä olikin sitten tikkailut. Epparihaavalla oli pari vuotavaa pientä valtimoa, jotka tuli lääkäri tikkaamaan ja kätilö tikkasi sitten loppu haavan. Sain myös pienen nirhauman virtsaputken lähelle, mutta sille ei tarvinnut tehdä mitään. Vuodon vuoksi minulle tiputeltiin nestettä ja lääkettä veren hyytymistä edistämään. Tikkien laitto myös sattui, mutta pojan ihmettelyn, ilokaasun ja paikallispuudutteiden voimalla siitäkin selvisi. Itsellä ei ollut mitään ajantajua tässä vaiheessa, mutta miehen mukaan joku puolisen tuntia tikkailussa meni. Ensi imetyksen jälkeen poika siirrettiin isälleen ihokontaktiin ja pääsin itse suihkuun. Tuon jälkeen saimme aamupalaa ja alkoholitonta skumppaa ja pääsimme kilistelemään :) Olo oli onneksi hyvä synnytyksen jälkeen, vaikka alakerta kipeä olikin. Jaksoin kävellä osastolle ja saimme onneksi perhehuoneen. 

Käynnistely siis kesti alkuun pitkään ja tuntui, ettei synnytys etene mihinkään. Onneksi sitten loppu meni noinkin nopeasti yllättäen! Synnytyksestä jäi hyvä fiilis ja olen ylpeä itsestäni, että jaksoin niin hyvin ja pystyin siihen! En mennyt missään vaiheessa paniikkiin tai luovuttanut. Ponnistusvaiheessa muistan kyllä yhdessä vaiheessa miettineeni, että miksi helkkarissa olen itseni siihen tilanteeseen saattanut, että se on ihan hullun hommaa :D Synnytys oli todella voimakas ja mielenkiintoinen kokemus ja toivon, että saan vielä joskus kokea sen uudelleen ;) Traumoja ei onneksi jäänyt, vaikka tuo epparin leikkaus ei mennyt ihan putkeen. Kätilö oli jälkeenpäin todella pahoillaan, että olin sen leikkaamisen tuntenut, mutta eihän se heidän vikansa ollut, ettei puudute toiminut. Ja itsekin totesin, että olen loppujen lopuksi kuitenkin tyytyväinen, että eppari leikattiin, sillä tärkeintä oli saada poika nopeasti ulos ja en olisi itsekään jaksanut, jos ponnistusvaihe olisi pitkittynyt. Kaikki kätilöt synnytyksen aikana olivat todella ihania ja tsemppaavia ja minulla oli koko ajan turvallinen ja luottavainen olo. Pojan syntymän hoitanut kätilö ja tiistai päivän meidän kanssa ollut kätilö jäivät aivan erityisesti mieleen <3 Synnytyksestä jäi vain harmittamaan se, ettemme olleet salissa ponnistusvaiheen alkaessa. Turhaa häsellystä tuli siihen väliin tuosta nopeasta saliin siirtymisestä. Mutta olipahan ainakin mielenkiintoista menoa :D