sunnuntai 21. lokakuuta 2018

6. raskausviikko

Eli raskausviikko 5+0-5+6. Tänään elellään päivässä 5+5, mutta en huomenna kerkeä oman koneen ääreen, niin ajattelin postata tämän näin etukäteen :)

Koko: Kirjoitin viime viikolle väärin, tällä viikolla se alkio on omenan siemenen kokoinen! :D Eli viime viikolla alkio oli unikon siemenen kokoinen.

Mitä tällä viikolla tapahtuu: Tällä viikolla aivot kehittyvät ja aivan viikon lopulla muodostuvat aivojen erilliset osiot. 25 päivää hedelmöittymisestä eli tämän viikon puolivälissä alkaa alkion sydän lyömään ja pumppaamaan nestettä! (vau.fi)

Suurimmat oireet: Rinnat kipeät, vatsan turvotus, väsymys, ajoittainen etominen ja pahoinvointi.

Mielihalut/mikä etoo: Tällä viikolla ei ole ollut mielihaluja, mutta viime raskaudesta tuttu etominen on alkanut. Jotkut ruoat vain alkavat etomaan niiden syömisen jälkeen, enkä voi kuvitellakaan syöväni niitä uudelleen :D esimerkiksi itse tehty tomaattikeitto ja burger kingin hampurilainen. Ajatuskin näistä tekee oikeasti pahan olon!

Mietteitä: Edelleen on vaikeuksia uskoa tähän raskauteen. Tein tänään viimeisen testin kaapista pois ja sain tasavahvat viivat, kyllä siellä joku majailee oikeasti ja nostaa hormonitasoja <3 Melkein joka kerta vessassa tulee pelättyä, että mitä jos näkyykin verta tai muuta outoa vuotoa. Alavatsaa on välillä kovasti jomotellut, mutta nyt pariin päivään ei ole jomottelua tuntunut. On ollut todella kiireiset päivät, että kyse voi olla vain siitä, että en ole sitä jomottelua huomioinut. Tai sitten se on normaalia vaihtelua oireissa. Silti pelko nostaa päätään, että jos siellä ei pieni kasvakkaan. Pelästyin myös, kun vasenta puolta alavatsasta on vihlonut välillä todella pistävästi. Mieleen tuli heti tietenkin kohdunulkoisen mahdollisuus. Soitin neuvolaankin, että pitääkö huolestua, kun kipu tuntui tosi kovalta ajoittain. Sieltä terkkari rauhoitteli, että suurella todennäköisyydellä on ihan normaalia kohdun kasvuun ja kohdunkannattimien venymiseen liittyvää kipuilua ja jos tulee vuotoa tai kipu lisääntyy niin sitten pitää soitella uusiksi. Itselle tuli myös mieleen kysta tai keltarauhaseen liittyvä kipuilu. Toivottavasti kivut ovat ihan normaaleja! 






7 kommenttia:

  1. Mulla ainakin on ollut nyt todella kovia kipuja, niin kovia, että on hankala kävellä kipukohtauksen aikana. Eli käytännössä samanlaisia kuin menkkakipuni. Mitään vuotoa ei kuitenkaan ole tullut, joten uskoisin että menee noiden kasvukipujen piikkiin. :) Pelästyttää kyllä välillä, kun tuntuu siltä että nyt meni varmasti kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä nää kivut aina vaan pelästyttää! Mutta onneksi tosiaan ei mitään vuotelua ole ollut meillä kummallakaan. Toivottavasti oisi täälläkin vain niitä kasvukipuja :)

      Poista
  2. Hyvä merkki tuo vahvistunut viiva! :) Mulla oli alkuun myös toispuoleisia kipuja ja sitten alkoi se veren vuotokin, joten pelkäsin kohdunulkoista raskautta hirveästi. Ajattelin kuitenkin, että kohdun ulkoisessa kipu kovenisi paljon pahemmaksi, joten uskottelin itselleni, että kipu johtui juuri kohdun kasvusta. Ehkä jotenki kohtu kasvaessaan alkaa osua munasarjoihin ja, jos siellä esim on mainitsemasi kysta yms muu joka kipuilee. Nimittäin se kipu oli samanlaista kun minulla se kysta löydettiin edellisestä kierrosta. Joten kannattaa vain yrittää ottaa rennosti, koska mikään muu ei auta kuin odottaa vain :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon, että pelko on ollut kova, kun vielä tuota vuotoakin on ollut :( ja se on kyllä totta, että sen kohdunulkoisen varmasti kyllä huomaa sitten ja ne kivut on eri luokkaa. Selvisikö sulla ikinä se verenvuodon syy muuten? Täytyy vaan nyt yrittää luottaa, että ovat normaaleja kipuiluja. Kiitos <3

      Poista
    2. Tuolla ultrassa ei näkynyt verenvuodolle syytä. Joten uskon, että syy oli se hyytymä joka mulla tuli uloskin kun kaksi viikkoa oli vuotanut. Eli varmaan joku hematooma tai vastaava joka sitten vuosi ja lopulta tuli ulos. Siihen nimittäin loppui vuotokin onneksi :)

      Poista
  3. Mulla myös oli alussa oikealla puolella inhottavia kipuja. Pelkäsin itsekin kohdunulkoista, etenkin koska tiesin ovuloineeni oikealta puolelta. Pelot osuivat onneksi täysin turhiksi eikä varhaisultrassa löytynyt ovarioistakaan selittävää. Kasvukivuista ilmeisesti oli juurikin kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä huojentavaa lukea, että tosi monella on tällaisia kipuja ollut ja ei ole kuitenkaan ollut kohdunulkoinen :) mulla ei oo mitään tietoa miltä puolelta ovuloin :D veikkaan kyllä just vasenta puolta. Ei auta kun odotella ja toivoa parasta!

      Poista