tiistai 13. marraskuuta 2018

9. raskausviikko

Eli raskausviikko 8+0-8+6. Tänään elellään päivässä 9+1. Neuvolassa viikot lasketaan varhaisultran mukaan, niin lasken itsekin nyt sen mukaan.

Koko: Pieni on vadelman kokoinen!

Mitä tällä viikolla tapahtuu: Sisäelimet ja aivot kehittyvät kovalla vauhdilla. Sormet, varpaat ja kyynärpäät alkavat myös kasvaa. Vartalo vahvistuu ja pää muuttuu pyöreämmäksi. Vastuu verisolujen tuotannosta siirtyy maksalle ja näin ollen ruskuaispussia ei enää tarvita ja se surkastuu pois. Sukuelimet alkavat muodostua. (vau.fi)

Suurimmat oireet: Pahoinvointi ja oksentelu, olo on jatkuvasti huono. Rinnat ovat kasvaneet ja todella pinkeät. Alavatsaa jomottelee välillä ja jännää kipristelyä ja vihlontaa on tuntunut ajoittain.

Mielihalut/mikä etoo: Melko samat, kuin viime viikoilla. Edelleen raikkaat asiat maistuvat parhaiten ja lämmin ruoka ei maistuisi ollenkaan. Leipää on tehnyt välillä mieli. Mehukeitto, smoothie, jogurtti ja hedelmä linjalla aika pitkälti elelen.

Mietteitä: Tällä viikolla oli ensimmäinen neuvolakäynti. Käynti oli aika nopea ja kertausta vain, sillä kävin ensikäynnillä viimeksi kesäkuussa. Vähän ehkä harmittikin, kun käynti oli niin nopea tahtinen ja esimerkiksi neuvolakorttini on täytetty vajaasti. Valittelin huonoa oloa terveydenhoitajalle ja hän varasikin seuraavalle päivälle jo ajan neuvolalääkärille. Lääkäri sitten onneksi kirjoitti sairaslomaa, jota jatkettiin taas tänään hänen toimestaan pidemmälle. Olo ei ole kohentunut yhtään, oksentelua ja yökkäilyä on päivittäin ja pahoinvointi on läsnä melkein läpi vuorokauden. Tarvitsen kovasti varmistusta, että pienellä on kaikki kunnossa, joten varasin ajan uuteen varhaisultraan yksityiselle... Toivottavasti sieltä tulisi hyviä uutisia. Nyt ollaan ylitetty 8+6, jolloin pienen kehitys viimeksi keskeytyi. Tuolloin tuli pientä tuhruvuotoa neljän-viiden päivän ajan. Nyt tuollaista vuotoa ei ole onneksi näkynyt!

2 kommenttia:

  1. Voi miten kurjaa, että olosi on edelleen jatkuvasti noin huono :( Toivotaan, ettei tuota nyt enää kovin kauaa kestäisi! Oletko kokeillut mitään "vippaskonsteja", kuten pahoinvointirannekkeita? Eräs tuttuni ainakin sanoi että ne oikeasti auttoivat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, toivotaan, että lähtisi helpottamaan! Joo mulla on noi rannekkeet jo keskenmenneen raskauden jäljiltä! Ne tuntu alussa vähän auttavan, mut nyt en oo enää saanu niistä apua :( sit on ollu lääkärin määräämää pahoinvointilääkettä kokeilussa, mutta en siitäkää nyt oikein oo apua saanut. B6-vitamiinista luin, että vois auttaa, mutta en oo vielä kokeillu. Jos ei ala tän viikon aikana helpottaa nii pitää vierailla apteekissa ja hakea kokeiluun :)

    VastaaPoista