Keskeytynyt keskenmeno

Makaan gynekologin tutkimuspöydällä paniikissa kesäkuisena iltana. Tuijotan valkoista kattoa ultran aikana miettien ”tämän tilanteen ja tuon helkkarin katon tulen muistamaan loppuelämäni”. Gyne ultraa aikansa sanomatta mitään ja tämä varmistaa jo pahat aavistukseni varmaksi. Sitten hän ottaa hellästi olkapäästäni kiinni ja sanoo osaaottavasti ”olen pahoillani, en löydä sykettä”. Purskahdan pohjattomaan itkuun.

Käyn edelleen tätä tilannetta mielessäni päivittäin ja nytkin siitä kirjoittaminen nostaa ihon kananlihalle ja kyyneleet silmiin. Haluan siis kirjoittaa tarinani, miten keskeytynyt keskenmeno omalla kohdallani tuli ilmi.

Raskausviikolla 6+6 kävimme varhaisraskauden ultrassa varmistamassa, että kaikki on hyvin. Kaikki oli oikein mallillaan ja kuulimme sydämen sykkeenkin. Samalla viikolla alkanut kova etova olokin kertoi, että raskaana varmasti ollaan. Kyselin ultraavalta kätilöltä, kuinka suuri riski keskenmenolle on. Hän arvioi, että tässä vaiheessa, kun on nähty kaiken olevan jo kunnossa on riski vain 2-3%. Pystyin alkamaan luottaa raskauteen hieman enemmän ja uskalsimme kertoa lähipiirillekin tulevasta vauvasta. Onnessani ostin myös ensimmäiset vauvan vaatteet. Tiedostin koko ajan, että keskenmenon riski on edelleen olemassa. Mietin vain, etten voi mahdollisesti koko raskautta pelätä, haluan tästä nauttiakin.

Olin ensimmäisellä neuvolakäynnillä, kun raskausviikkoja oli 9+0. Kaikki tuntui vielä olevan sinällään hyvin, mutta olin huolissani muutaman päivän kestäneestä pienestä ruskeasta vuodosta. Terveydenhoitaja rauhoitteli, että vuoto voi olla täysin normaalia ja jos se loppuu viimeistään viikonlopun aikana, ei ole syytä huoleen. Vuoto loppuikin lauantaina kuin seinään ja huokaisin helpotuksesta.

Seuraavana keskiviikkona mieleni valtasi levottomuus, joka kasvoi pikkuhiljaa paniikiksi – tunsin ettei kaikki ole enää kunnossa ja ultraan halusin samantien. Mitään oireita ei kuitenkaan ollut, ei kipuja eikä vuotoa. Onneksi löysin yksityiseltä ajan samalle illalle. Yritin vielä odotustilassa tsempata itseäni, että ylireagoin vain ja kohta kävelen ulos vastaanotolta iloisena ultrakuvien kanssa. Syvällä sisimmässäni kuitenkin tunsin, ettei pieni vauvanalkuni ole enää elossa. Ja ylhäällähän se tieto jo tulikin, sykettä ei enää löytynyt. Tuona keskiviikkona elin raskausviikkoa 10+0 ja sikiön kehitys oli keskeytynyt 8+6. Eli päivä ennen yllä mainittua neuvolakäyntiä ja sinä päivä jolloin se neljä päivää kestänyt pieni vuoto alkoi.

Vaikka jotenkin tiesin, ettei kaikki ole kunnossa, toivoin viimeiseen asti hyviä uutisia. Ja huonojen uutisten kuuleminen tuli kuitenkin järkytyksenä. Itkin niin lohduttomasti ja kovaa, että odotustilassa olevat ihmisetkin varmaan ihmettelivät mitä tapahtuu. Tuolla hetkellä en vain jaksanut välittää mistään. Jotenkuten selvisin autolle ja autolla kotiin.

Samana päivänähän ei ollut enää mahdollisuutta mennä mihinkään sairaalaan tyhjennykseen, sillä kyseessä ei ollut akuutti tilanne. Seuraavana aamuna soittelin naistentautienpolille luullen, että pääsisin vielä samana päivänä sinne. Aikaa ei löytynyt, mutta onneksi perjantaille oli yksi aika antaa. En olisi kestänyt viikonloppua kantaen kuollutta sikiötä vatsassani. Kätilö kertoi, että sairaalassa vielä ultrataan ja varmistetaan koko. Jos sikiö heidän mittauksissa vastaisikin 9+ viikkoja, jouduttaisiin tyhjennys tekemään sairaalassa. Ja siihen hän ei voinut luvata, että jos tyhjennys olisikin sairaalassa, että voisiko sitä perjantaina toteuttaa vai pitäisikö odottaa maanantaille.

Odottaessa aika meni eläen oudossa välitilassa – toisaalta olin raskaana, mutta toisaalta taas en. Raskausoireet tuntuivat edelleen yhtä vahvana, kärsin vielä kaiken lisäksi todella ikävästä pahoinvoinnista. Paljon oli kysymyksiä mielessä ja pelkoa, missä ja miten tyhjennys tehdään. Olin shokissa. Olimme varovaisesti jo suunnitelleet uudenlaista tulevaisuutta lapsemme kanssa ja nyt se otettiinkin kaikki yht’äkkiä meiltä pois. Suru helpottaa ajan kanssa, mutta tulee edelleen kovina aaltoina.

Olin tilannut vaatteita alennuksesta tulevalle vauvalle ja tuona torstaina oudossa välitilassa eläessäni, hain kyseisen paketin postista kauppareissulla. Sama paketti on edelleen avaamattomana kaapin perällä.

Kirjoitan myöhemmin vielä, miten lääkkeellinen tyhjennys meni ja kerron missä mennään nyt.