Päässä risteilee monia ajatuksia. Herkistyin tänään kyyneliin yksin autolla liikenteessä ollessani. Kyyneleet tulivat ihan odottamatta, enkä tiedä varmaksi miksi. Jotenkin tunnen niin suurta kiitollisuutta ja onnea tämän hetkisestä elämästäni. Kaikki on hyvin. Mutta kuitenkin se kaikkein suurin haave puuttuu edelleen - meillä ei ole lasta. Sitä ei ole tulossakaan tällä hetkellä eikä sitä voi yrittääkään juuri nyt. Kukaan ei voi taata milloin taas saamme kokea raskauden ihmeen, vai saammeko sitä koskaan? Kaikki on mahdollista niin hyvässä, kuin pahassa. Olo tulevaisuutta kohtaan on kovin epävarma. Uskallanko haaveillä meistä lapsiperheenä? Uskallanko haaveilla uuden raskauden alkavan pian uudelleen?
Toisaalta tämä keskenmennyt raskaus valoi uskoa, että raskaaksi tuleminen on tosiaan mahdollista ja haaveemme vielä tulevaisuudessa toteutuu. Toisaalta, meillä on nyt takana yksi kemiallinen raskaus ja yksi keskenmennyt raskaus - onko jossain vikaa? Kemiallisen raskauden koin menneen kesken tiputteluvuodon vuoksi. Koin, että kohdun limakalvoni tiputteli pois ennen aikojaan ja siksi hedelmöittyneellä munasolulla ei ollut mahdollisuutta kiinnittyä kohdun seinämään ja se vain hipaisi sitä lopulta. Ja nyt tämä keskenmennyt raskaus, todennäköisin keskenmenon syy on kromosomihäiriö. Mitäs jos nämä yhdessä kertookin, että geeneissämme on jotain vikaa. Mitä jos kemiallinen raskaus tapahtui, koska alkio oli niin viallinen. Voimmeko saada koskaan lasta? Kaikkea sitä alkaakin mietiskelemään. Yksityisen puolen gynekologi lohdutti, että kun kerta tänä vuonna on jo ollut kaksi kerta raskaana, se on hänen mukaansa todella hyvin ja hyvät edellytykset uudelle raskautumiselle on olemassa. Ja onhan se hyvin. Olen pissinyt plussaa tikkuun helmikuussa ja toukokuussa. Kolmas kerta toden sanoo? Toivon mukaan.
Tänään olen kokenut syvää surua menetetystä raskaudesta, joka haaveissamme ja odotuksissamme oli jo kasvanut valtaviin mittoihin riskien tiedostamisesta huolimatta. Mitä jos olisinkin juuri nyt vielä raskaana? Olisin 16. raskausviikolla. Voisin avoimesti iloita raskaudesta ja vastata mahdollisille kyselijöille olevani raskaana. Olisin reissulla mahdollisesti jo vähän pyöristyneen vauvavatsani kanssa. Voisin ostella ihania vauvan vaatteita. Raskauspahoinvointi olisi jo toivon mukaan helpottanut ja valittaisin kuumuuden ja raskauden yhdistelmästä.
Työstän kaikkea tapahtunutta kovasti päässäni, varsinkin iltaisin. Kärsin unettomuudesta, välillä on parempiakin kausia. Keskenmenon myötä alkoi uusi huono kausi, jolle ei loppua näytä olevan hetkeen saatavilla. En tällä hetkellä oikein nuku ilman unilääkkeitä. Iltaisin ahdistaa ja surettaa kovasti. Venytän nukkumaan menoa, sillä tiedän ikävien ajatusten ryömivän päähäni heti sänkyyn asetuttuani. Koitan nyt ottaa tämän huonon kauden ohimenevänä tilanteena, josta on vain selvittävä, vaikka sitten niillä unilääkkeeillä. Koitan kovasti taas alkaa ottamaan iltoihin mukaan mindfullnessia ja muita unettomuuden helpottamiseen oppimiani keinoja.
Onneksi olen huomannut olevani todella vahva, vahvempi kuin luulinkaan. Vaikka keskenmeno on vetänyt mielen matalaksi ja aiheuttanut omia ongelmiaan jaksamiseen, olen silti pystynyt pysymään toiveikkaana ja positiivisenakin. Ja pystyn luottamaan, että selviän. Yleensä minulla on tietyt suojamuurit ympärilläni, enkä itke muiden nähden. Keskenmenon myötä olen pystynyt olemaan haavoittuvainen ja herkkä tuntemattomienkin ihmisten edessä. Olen pystynyt hieman kaatamaan niitä suojamuureja ympäriltäni. Tiedän, että tämä tunteikkuus on tehnyt hyvää ja toivon jatkossakin pystyväni näyttämään tunteitani avoimemmin.
Ja päivitystä vielä kaavinnasta toipumiseen. Kivut loppuivat tosiaan keskiviikkona heräämöstä lähdön jälkeen, mutta alkoivat uudelleen pienenä jomotuksena torstai iltana. Torstaina vuoto oli niukkaa, ei kirkasta verta. En tässä vaiheessa vielä huolestunut, sillä jomotus oli todella pientä. Perjantaina kuitenkin pelästyin, sillä kivut vain kovenivat ja välillä holahteli hieman kirkasta vertakin. Jouduin ottamaan kipuihin Panadolia ja Buranaa. Soitin naistentautienpolille ja kätilö sanoi, että voidaan vielä seurata tilannetta, mutta heti jos ei pärjää kipujen kanssa tai tulee muita oireita, täytyy ottaa yhteyttä. Kehoitti myös soittamaan siinä tapauksessa, jos kivut jatkuvat. En uskaltanut lähteä suunnitellulle reissulle. Ajattelin, että jos tämä onkin vaikka tulehduksen alkua, en uskalla lähteä ulkomaille ja siellä mahdollisesti joutua sairaalaan. No tuon perjantain jälkeen tilanne on onneksi helpottanut ja pieniä tuntemuksia vain on vatsassa. En ole perjantain jälkeen joutunut särkylääkkeitä syömään. Vuoto on myös niukentunut koko ajan. Eli tällä hetkellä toipuminen näyttää oikein hyvältä, toivon ettei takapakkia tule. Saa nähdä miten kierto palautuu ja milloin päästään takaisin tuttuihin yrityspuuhiin.
Tänään olen kokenut syvää surua menetetystä raskaudesta, joka haaveissamme ja odotuksissamme oli jo kasvanut valtaviin mittoihin riskien tiedostamisesta huolimatta. Mitä jos olisinkin juuri nyt vielä raskaana? Olisin 16. raskausviikolla. Voisin avoimesti iloita raskaudesta ja vastata mahdollisille kyselijöille olevani raskaana. Olisin reissulla mahdollisesti jo vähän pyöristyneen vauvavatsani kanssa. Voisin ostella ihania vauvan vaatteita. Raskauspahoinvointi olisi jo toivon mukaan helpottanut ja valittaisin kuumuuden ja raskauden yhdistelmästä.
Työstän kaikkea tapahtunutta kovasti päässäni, varsinkin iltaisin. Kärsin unettomuudesta, välillä on parempiakin kausia. Keskenmenon myötä alkoi uusi huono kausi, jolle ei loppua näytä olevan hetkeen saatavilla. En tällä hetkellä oikein nuku ilman unilääkkeitä. Iltaisin ahdistaa ja surettaa kovasti. Venytän nukkumaan menoa, sillä tiedän ikävien ajatusten ryömivän päähäni heti sänkyyn asetuttuani. Koitan nyt ottaa tämän huonon kauden ohimenevänä tilanteena, josta on vain selvittävä, vaikka sitten niillä unilääkkeeillä. Koitan kovasti taas alkaa ottamaan iltoihin mukaan mindfullnessia ja muita unettomuuden helpottamiseen oppimiani keinoja.
Onneksi olen huomannut olevani todella vahva, vahvempi kuin luulinkaan. Vaikka keskenmeno on vetänyt mielen matalaksi ja aiheuttanut omia ongelmiaan jaksamiseen, olen silti pystynyt pysymään toiveikkaana ja positiivisenakin. Ja pystyn luottamaan, että selviän. Yleensä minulla on tietyt suojamuurit ympärilläni, enkä itke muiden nähden. Keskenmenon myötä olen pystynyt olemaan haavoittuvainen ja herkkä tuntemattomienkin ihmisten edessä. Olen pystynyt hieman kaatamaan niitä suojamuureja ympäriltäni. Tiedän, että tämä tunteikkuus on tehnyt hyvää ja toivon jatkossakin pystyväni näyttämään tunteitani avoimemmin.
Ja päivitystä vielä kaavinnasta toipumiseen. Kivut loppuivat tosiaan keskiviikkona heräämöstä lähdön jälkeen, mutta alkoivat uudelleen pienenä jomotuksena torstai iltana. Torstaina vuoto oli niukkaa, ei kirkasta verta. En tässä vaiheessa vielä huolestunut, sillä jomotus oli todella pientä. Perjantaina kuitenkin pelästyin, sillä kivut vain kovenivat ja välillä holahteli hieman kirkasta vertakin. Jouduin ottamaan kipuihin Panadolia ja Buranaa. Soitin naistentautienpolille ja kätilö sanoi, että voidaan vielä seurata tilannetta, mutta heti jos ei pärjää kipujen kanssa tai tulee muita oireita, täytyy ottaa yhteyttä. Kehoitti myös soittamaan siinä tapauksessa, jos kivut jatkuvat. En uskaltanut lähteä suunnitellulle reissulle. Ajattelin, että jos tämä onkin vaikka tulehduksen alkua, en uskalla lähteä ulkomaille ja siellä mahdollisesti joutua sairaalaan. No tuon perjantain jälkeen tilanne on onneksi helpottanut ja pieniä tuntemuksia vain on vatsassa. En ole perjantain jälkeen joutunut särkylääkkeitä syömään. Vuoto on myös niukentunut koko ajan. Eli tällä hetkellä toipuminen näyttää oikein hyvältä, toivon ettei takapakkia tule. Saa nähdä miten kierto palautuu ja milloin päästään takaisin tuttuihin yrityspuuhiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti