perjantai 31. elokuuta 2018

Yk1 keskenmenon jälkeen starttaa

Toisaalta olen pettynyt, kun uusi raskaus ei alkanutkaan heti. Toisaalta tunnen suurta helpotusta ensimmäisen kierron startatessa keskenmenon jälkeen.

Tänään alkoivat siis kuukautiset. Ensimmäiset sitten huhtikuun alun. Kaavinnasta laskettuna meni reilu 6 viikkoa. Samalla starttaa ensimmäinen yrityskierto keskenmenon jälkeen. Nyt vihdoin tiedän varmaksi, missä tilanteessa elellään kropan kanssa, eikä tarvitse arpoa mitään. Ei tarvitse elellä enää odotellen keskemenon ja ensimmäisen kierron välitilassa.

Tein muutamat raskaustestit, kun mahdollisen raskauden olisi pitänyt jo näkyä. Testien huutaessa valkoisuuttaan tiesin, että menkkoja tässä nyt vain odotellaan. Olin tuossa vaiheessa pettynyt ja olisin kovasti halunnut ne kaksi viivaa. Pari päivää sitten alkoi tuttu menkkoja ennakoiva tiputteluvuoto, josta pystyin jo varmaksi sanomaan niiden olevan ihan nurkan takana. Ja tänään aamulla ne sitten vihdoin alkoivat! Mun kroppa toimii! Pettymys tuli käsiteltyä negatiivisten testien myötä ja nyt olen vain tyytyväinen kierron startatessa. Kivut ovat olleet lievempiä, kuin yleensä ja vuoto vähäisempää. PMS-oireita minulla ei ole yleensä kummemmin ennen menkkoja, mutta nyt on saatu kokemusta niistäkin. Olen ollut viime päivät todella ärtyisä, liikuttunut helposti ties mistäkin ja iltaisin on ollut ahdistuneisuutta. Unettomuuskin taas on yrittänyt nostaa päätään ja vatsa on ollut todella turvonnut.

Nyt me päästään vihdoin ihan oikeasti yrittämään uutta raskautta keskenmenon jälkeen. Tai yritettiinhän me nytkin se ovulaatio hyödyntää, mutta ajatus oli, että tuskin heti kaavinnan jälkeen tärppää. Nyt sitten valmistaudun tulevaan kiertoon ja otan tuttuja keinoja käyttöön raskautumista avittamaan. Fiilis on aika innokas tällä hetkellä! Toivottavasti kierto nyt olisi heti normaali ja muutenkin kaikki kropassa suht kunnossa. 
Täytyy nyt myös yrittää saada aikaseksi kirjoittaa niistä keinoista, mitä itse on käyttänyt raskautumista avittamaan :)


2 kommenttia:

  1. Harmi, että raskaus ei alkanut :( Samassa veneessä ollaan siis! Itselläni oli aika samanlaiset fiilikset kanssasi, jotenkin helpottunut olo pettymyksen laannuttua. Kiva, kun nyt on selkeät sävelet, tuo keskenmeno sekoitti kyllä pakkaa kohdallasi kauheasti ja tilanne pitkittyi ihan kohtuuttomasti. Nyt uudella innolla eteenpäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä turhan pitkään tuon keskenmenon kanssa! Just tässä mietiskelin, että sen toteamisesta ensimmäisiin kuukautisiin meni yhteensä 2,5kk :( kiitos <3 nyt pääsee jännäilemään meneekö kierto aiemman normaalin mukaan :) katsotaan, päästäänkö piinailemaan samaan aikaan taas! :)

      Poista