17.-19. raskausviikko

Eli 16+0-18+6.

Kuva eiliseltä 19+1.

Koko: Sikiö painaa 220g ja koko pituus on 18cm viikolla 19.

Mitä viikolla 19 tapahtuu: Sormen- ja varpaanjäljet alkavat muotoutua. Kasvot kehittyvät ja muuttuvat ihmismäisemmiksi päivä päivältä. Sikiö harjoittelee imemisliikkeitä ja nielee samalla lapsivettä. Napanuora kasvaa ja kehittyy paksummaksi, sen läpi kulkee suurella voimalla veri, joka antaa ravintoa sikiölle. (Vau,fi)

Suurimmat oireet: Viikolla 17 ja 18 pahoinvointia tuli vielä todella herkästi ja oksentelin joitain kertoja töissä. Viikolla 19 pahoinvointi tuntui väistyneen enkä oksentanut kertaakaan, jes! Migreenit ovat selvästi vähentyneet, joitain kertoja on kohtaus yrittäny päälle, mutta olen saanut sen pysäytettyä alkuunsa. Pissattaa usein ja jos rakko ehtii täyttyä liikaa niin alavatsaa alkaa vihlomaan. Selkä väsyy todella pienestä ja iskias vaivaakin oli muutamana päivänä (onneksi meni venyttelyillä ohi eikä toistaiseksi ole palannut). Viikolla 19 alkoi tuntumaan, että hengästyn yhä herkemmin ja lihaksille ei meinaa riittää happea. Hb oli onneksi vielä hyvä 129. Lapsuuden/nuoruuden astma on pahentunut nyt raskausaikana ja oire johtuu varmaan siitä. Ja toki raskaus itsessäänkin pistää herkemmin hengästyttämään.

Mielihalut/mikä etoo: Rasvainen ruoka ei edelleenkään maistu, melkeinpä kaikkea muuta jo pystyy syömään. Suklaaseen on tullut järkyttävä himo (mikä ei ole yhtään hyvä juttu :D).

Kuva eiliseltä 19+1.

Mietteitä: Vointi tuntuu nyt suht normaalilta ja hyvältä, ihanaa! Väsyn kyllä nopeammin, kuin ennen raskautta ja paikkoja alkaa kolottamaan herkästi. Onkin täytynyt pitää nyt hyvin huolta, että saa tarpeeksi lepoa.

Ensimmäinen neuvolalääkäri käynti oli 16+4. Käynnillä kaikki oli kunnossa ja lääkäri oli oikein mukava, joskin hänellä tuntui olevan vähän kiire. Tuolloin toin esille huoleni pahentuneesta astmasta ja nyt sitten onkin käytössä astmalääkkeet säännöllisenä. Onneksi niidenkin pitäisi olla ihan turvallisia raskausaikana.

Ihan kohta ollaan puolivälissä, hurjaa! Rakenneultraan on nyt viikko aikaa ja sen lähestyessä alkaa jännittämään enemmän ja enemmän. Toivon niin kaiken olevan kunnossa <3 Tämä raskaus tuntuu menneen aika nopeaa tahtia. Toisaalta tuntuu, että vielä on niin pitkä aika jäljellä. 

Vatsan kasvua olen seurannut ja odottanut innolla ja kasvanut vatsa ei ole onneksi ahdistanut yhtään vaan tuntuu ihanalta :) Toisaalta taas painon nousu on välillä ahdistanut, vaikka ajattelin ennen raskautta, että kunhan saan vain olla raskaana niin en siitä ahdistu tai ota stressiä. Paino on noussut alusta asti, vaikka oli pahoinvointia ja syömiset oli murto-osan normaalista. Ja oksentelin sen 1,5kk putkeen joka päivä. Nyt onneksi painon nousu tuntuu tasaantuneen ja paino oli tänä aamuna saman verran, kuin tuolla neuvolalääkäri käynnillä. Sellainen turha turvotus tuntuu lähteneen varsinkin vatsan kohdalta pois. 

Viikolla 18 tunsin ensimmäiset liikkeet! Ne tuntuivat sellaisilta kuplan puhkeamisilta ja pieniltä hipsutuksilta. Alkuun liikkeitä tuntui todella harvakseltaan, mutta nyt niitä on tuntunut melkein päivittäin. Istukka on edessä, joten se vaimentaa liikkeitä paljon. En malta odottaa, että tuntisin liikkeitä useammin ja mieskin pääsisi niitä vatsan päältä tuntemaan!

Milloin uskallan luottaa?

Pientä ruskeaa tuhrua valkovuodon seassa wc-reissulla. Paniikki. Viimeksi keskeytyneessä keskenmenossa tuli ruskeaa tuhruvuotoa. Onko tämä nyt sitä? Menetinkö taas vauvamme? Työnnän ajatuksen johonkin alitajunnan perukoille ja tunnen samalla etäännyttäväni lisää itseäni vauvasta. Milloin uskallan luottaa ja oikeasti kiintyä vauvaan? Milloin en pelkää jatkuvasti, että hänet viedään pois meiltä?

Aiemmat kokemukset ovat johtaneet siihen, että en uskalla luottaa mihinkään enkä uskalla kiintyä vauvaan. Tiedostan kyllä järjellä, että suuremmalla todennäköisyydellä saamme vauvan syliimme kesäkuussa ja meistä tulee kolmihenkinen perhe. Mutta pelko menetyksestä on valtava. Pelko ei ole kokoajan läsnä eikä häiritse normaalia arkea, en harrasta suurta katastrofi ajattelua tai koe fyysisiä oireita pelosta. Se vain istuskelee tuolla päässäni faktana, että mitä vain voi käydä ja käskee varautua kaikkeen. Keskeytynyt keskenmeno, liian aikaisin käynnistyvä synnytys, vesien meno tässä vaiheessa, paha rakennevika rakenneultrassa, kohtukuolema... Ja kyllähän kaikki varmasti tiedostavat nämä faktat, mutta minulla ne nyt vain ovat saaneet liian suuren osan päästäni ja ovat jatkuvasti läsnä. Ja samalla se estää minua kiintymästä tähän ihanaan pieneen vauvaan ja kuvittelemasta arkeamme hänen kanssaan. Luulin pelon olevan ensimmäisellä kolmanneksella läsnä ja helpottavan nt-ultran jälkeen. Mutta tässä lähennellään puoltaväliä ja tilanne on edelleen sama! 

Olen käytännön tasolla yrittänyt konkretisoida vauvan tuloa. Olen ostellut vauvan vaatetta ja kurkkinut kelan laskurista milloin äitiysloma alkaa. Olen yrittänyt puheissani puhua, että sitten kun eikä sitten jos muodossa. Olen puhunut ihmisten kanssa mielelläni raskaudestani ja miehenkin kanssa olemme pikkuhiljaa uskaltaneet puhua tulevaisuudesta. Ja pakkokin se on suunnitella tulevaisuutta pikkuhiljaa. Mutta silti koen, että millä hetkellä tahansa tämä kaikki vain otetaan pois meiltä. Mieleni yrittää varmaan suojella minua sillä, etten kiinny vauvaan, ettei menetys tuntuisi niin pahalta jos niin kävisi. Vaikka tietenkin se tuntuisi ihan yhtä pahalta ja maailmani romahtaisi siihen paikkaan.

Mietin, että näin ei voi jatkua raskauden loppuun asti. Pakko on jossain vaiheessa uskaltaa kiintyä, ettei sitten vauvan synnyttyä suhde hänen kanssaan kärsisi. Olenkin nyt asettanut rakenneultran rajaksi. Jos siellä on kaikki hyvin, ja ajatusmallini jatkaa samaa rataa, aion pyytää neuvolasta aikaa neuvolapsykologille. Josko hän auttaisi poistamaan pelkojani. Vaihtoehtona on myös käydä jo aiemmasta tutuksi käyneen ja hyväksi todetun psykoterapeutin luona ja puida asiaa hänen kanssaan. Olen kyllä siihen tyytyväinen, että tiedostan hyvin tämän ongelman ja pystyn itseksenikin jonkin verran käsittelemään sitä. Asiaa eivät auta anopin kommentit tyyliin "kyllä nyt vaan pitäisi pystyä nauttimaan jo siitä raskaudesta" ja jatkuvat kyselyt ja painostus, että selvitämmekö vauvan sukupuolen (se on kuulemma pakko selvittää eräiden mielestä rakenneultrassa). Sukupuolella ei ole meille itsellemme mitään väliä, kunhan vauvalla vaan olisi kaikki hyvin! Sivuhuomautuksena voin kyllä todeta, että itse olen enemmän sukupuolen selvittämisen kannalla, koska sekin omalta osaltaan varmasti auttaisi konkretisoimaan vauvaa taas vähän enemmän.

Tuota alussa mainitsemaani pientä ruskeaa tuhrua tuli muutaman kerran parina päivänä ja tänään kävin neuvolassa sydänääniä kuuntelemassa. Hyvä ja vahva syke onneksi löytyi <3 Limakalvot ovat kuivat ja herkät, niin tuo pieni vuoto suurella todennäköisyydellä on niistä johtuvaa, eikä neuvolassa huolestuttu nyt asiasta. Liikkeitä olen tuntenut ehkä muutamaan otteeseen, istukka on edessä niin se vaimentaa niitä paljon. Toivon myös, että kun alan tuntemaan kunnolla liikkeitä, niin uskaltaisin luottaa taas enemmän. Ja vaikka en kunnolla vielä uskalla kiintyäkään, niin on tuo vauva silti kaikkein tärkeintä tällä hetkellä <3

Tällaisia sekavia ajatuksia päässä risteilee. Onko muilla saman suuntaisia ajatuksia tai muita pelkoja raskauden suhteen?

14.-16. raskausviikko

Eli 13+0-15+6. Huh, edellisestä kirjoituksesta ehti vierähtääkin tovi!

Koko: Viikolta 16 lähtien sikiön pituutta ei määritetä enää CRL- mitalla vaan päästä kantapäähän. Sikiön koko pituus on viikolla 16 noin 12cm. Kohtu painaa 250g ja sisältää 2,5dl lapsivettä.

Mitä viikolla 16 tapahtuu: Sikiön vartalo kasvaa kovaa vauhtia, jalat pitenevät ja luusto ja lihaksisto vahvistuu. Sikiön iho on lähes läpinäkyvä, verisuonet kuultavat läpi. Iholle muodostuu ohut untuvakarva, joka peittää sikiön kehon syntymään asti. (vau.fi)

Suurimmat oireet: Migreenit jatkuvat, liitoskipuja ja repäisykipuja. Pahoinvointi ja oksentelu jatkuivat 15+0 asti, jonka jälkeen ne ovat suurimmaksi osaksi helpottaneet! Onpa ihanaa, kun ruokaa pystyy syömään normaalimmin ja joka päivä ei tarvitse oksentaa. Tietenkin raskauspahoinvoinnin helpotettua sairastuin lyhyeen vatsatautiin ja tuli sitten oksenneltua sen takia :D

Mielihalut/mikä etoo: Ajatus hampurilaisista ja muusta kovin rasvaisesta ruoasta aiheuttavat etovaa oloa. Mielihaluja tulee välillä, esimerkiksi lohta ja perunaa teki vähän aikaa sitten kovasti mieli.

Mietteitä: Ihanaa, kun vointi on alkanut helpottamaan. Migreenitkin ovat hieman helpottaneet, mutta kyllä edelleen melkein päivittäin saa jonkinlaisesta päänsärystä kärsiä, joka helposti yltyy migreeniksi asti. Viime postauksessa mainitsemani migreeniputki piti lopulta käydä katkaisemassa sairaalan päivystyksessä. Töihin olen päässyt palaamaan ja toistaiseksi ihan hyvin jaksanut. Ihanat työkaverit ovat ottaneet raskauden huomioon niin, etten joudu ihan raskaimpia hommia tekemään enää. 

Edelleenkään kalloon ei meinaa upota, että vatsassa kasvaa oikeasti pieni vauva! Pieniä hankintoja on vauvalle tullut tehtyä, olen yrittänyt näillä myös konkretisoida vauvan tuloa. Jouluna saimme myös vauvalle lahjaksi ihania pieniä juttuja! Keskeytynyt keskenmeno kummittelee päivittäin mielessä. En koe jatkuvaa paniikkia aiheesta, vaan enemmänkin tiedostan asian mielessäni, että niinkin voi edelleenkin käydä ilman että sitä tajuaisin. Ja tämä estää minua kiintymästä vauvaan. En tiedä miten kestäisin menetyksen. Ystäväni on luvannut tänään kuunnella sydänäänet, kun on neuvolassa tuuraamassa. Toivottavasti pääsisin kuuntelemaan taas ihanaa sydämen jumputusta <3 

Tänään onkin jo vuoden 2018 viimeinen päivä. Vuoteen on mahtunut paljon surua, mutta myös iloa ja vuosi on hujahtanut nopeasti ohitse! Tämän vuoden aikana olen tehnyt kolme kertaa positiivisia raskaustestejä, saanut kaksi keskenmenoa, kokenut lääkkeellisen tyhjennyksen ja kaavinnan, olen toivonut ja rukoillut, että meille suotaisiin vauva, olen tehnyt vaikka kuinka monta ovulaatio- ja raskaustestiä, olen laskenut kiertopäiviä ja kironnut monet kerrat, kun en ymmärtänyt kehoni hormonitoimintaa, olen ollut niin katkera ja pettynyt monet kerrat ja myös innostunut positiivisia raskaustestejä tehdessäni, olen ollut varma, ettemme saa ikinä vauvaa, olen luullut etten selviä kesäkuisesta keskenmenosta, olen huomannut olevani vahvempi kuin luulin ja lopulta vuosi päättyy siihen, että toiveeni on käynyt toteen ja saan viettää vuoden vaihteen ihana pieni vauva mahassani <3 Toivottavasti ensi vuodesta tulee elämämme paras vuosi ja saamme vauvan syliimme kesäkuussa.

Ihanaa uutta vuotta kaikille!

12. ja 13. raskausviikko

Eli 11+0-12+6. Tänään elellään kyllä jo päivässä 13+1. Migreenien vuoksi en ole nyt saanut oikein kirjoiteltua.

Koko: Viikolla 12 vauva on limen kokoinen ja viikolla 13 luumun kokoinen.

Mitä näillä viikoilla tapahtuu: Viikolla 12 sisäelimet alkavat toimia ja liikkeet ovat yhä enemmän tahdonalaisia. Viikolla 13 raskauden ensimmäinen kolmannes on takana. Herkin kehityksen aika on ohi ja keskenmenon riski laskee selvästi. Sikiö näyttää yhä enemmän pieneltä lapselta. Kasvoihin ovat kehittyneet silmät, nenä ja suu. (vau.fi)

Suurimmat oireet: MIGREENI! Nämä kaksi viikkoa meni täysin migreenissä. Pahoinvointi on edelleen helpottamaan päin, suurimmaksi osaksi enää iltaisin on pahoinvointia ja oksentelua. Väsymystä, rinnat ovat kasvaneet (piti käydä rintaliivi ostoksilla :D). Alavatsaa ajoittain vihloo.

Mielihalut/mikä etoo: Edelleen rasvainen ruoka on ehdoton ei ja ajatuskin jostain mäkkäri ruoasta tekee pahaa. Suklaa on alkanut taas maistumaan sopivasti joulun lähestyessä. Mielihaluna appelsiini pikkumehut ja maku vissyt.

Mietteitä: Töihin en ole vieläkään päässyt sen yhden päivän kokeilun jälkeen, mutta huomenna uusi yritys ja toivon niin kovasti, että nyt pääsisin ja pysyisin työkuntoisena! Reilu kaksi viikkoa sitten iski kamala migreeni ja sen jälkeen en ole kivutonta päivää saanut (paitsi tänään toistaiseksi, koputan puuta ettei se migreeni nyt enää minua löytäisi!). Lääkärit ovat olleet hyvin arkoja lääkkeiden kanssa (minkä toki ymmärrän, enkä halua itsekään syödä mitään, jos se ei ole turvalliseksi todettu). Eilen sitten päivystyksessä sattui hyvä lääkäri kohdalle, joka uskalsi noudattaa teratologisen tietopalvelun ohjeita ja niin sain lääkekombon, jolla migreeni tyssäsi. Minulla menee myös estolääke migreeniin ja sen annosta nostettiin. Suurimmalla osalla migreenit helpottaa  jossain vaiheessa raskauden aikana, toivottavasti minullakin kävisi niin :)

Tänään oli toinen neuvolakäynti ja jännitin etukäteen kovasti sykkeiden kuuntelua. Ne löytyikin ihan saman tien ja terkkari totesi, että kuuluu viikkoihin nähden todella kovaa. Oli ihana kuulla pienen syke ja huokaista taas vähän helpotuksesta <3

Nt-ultra

Ja kaikki oli kunnossa! Aivan uskomatonta <3

Tänään koitti koko alkuraskauden jännitetty ja pelättykin päivä. Tuntuu ihmeelliseltä, että ollaan päästy tänne asti ja kaikki on edelleen kunnossa! Tämän jälkeenkin huono lopputulos on tietenkin edelleen mahdollinen, mutta nt-ultra ja raskausviikolle 13 pääsy on merkinnyt itselle tietynlaista etappia ja onhan se keskenmenon riski nyt tippunut huomattavasti. Ultraa jännitin kovasti etukäteen. Viikonloppunakin heräsin yöllä ja melkein hyperventiloin. Mielessä on pyörinyt keskenmeno ihan luvattoman paljon, vaikka mikään ei ole viitannut, ettei kaikki olisi kunnossa. Viime kerran keskeytynyt keskenmeno jätti jonkinlaisen trauman. Se kun voi tapahtua kaikessa hiljaisuudessaan odottajan siitä mitään tietämättä. 

Kapusin paikan päällä ultrauspöydälle ja hengittelyyn piti taas keskittyä. Kerroin kätilölle keskenmeno taustasta ja totesin hiukan jännittävän. Hän oli onneksi todella kokeneen ja rauhallisen oloinen. Ensin ultrailtiin vatsan päältä ja pieni löytyi sieltä heti ja kätilö totesi, että kyllä täällä liikettä on. Ihmeissäni kyselin, että onko se oikeasti siellä elossa ja näytöltä havaitsinkin itsekin liikkeet! Noiden liikkeiden näkeminen on kyllä niin ihmeellistä. Sydän jumputti kanssa hyvää vauhtia. Alakautta sitten katsottiin vielä tarkemmin rakenteita. Pieni oli jämähtänyt selälleen, eikä meinannut millään näyttää sivuprofiiliaan meille! Heilutteli vaan raajojaan edestakaisin. Kätilö käski kyykkäämään ja paineli vatsaa ja näin saatiinkin hetkeksi myös sivuprofiili näkyviin. Niskaturvotus ja kaikki rakenteet olivat täysin normaalit. Pieni oli muutamia päiviä isompi, mutta laskettua aikaa ei muutettu, eli viikot ovat nyt 12+0. Seulan tulokset tulee sitten myöhemmin, toivottavasti nekin ovat kunnossa! Istukka minulla on edessä ja osittain kohdunkaulakanavan päällä. Kätilö sanoi, että kohdun kasvaessa se suurella todennäköisyydellä siitä liikkuu itsestään ylöspäin. Toivottavasti, haluaisin kovasti synnyttää alakautta.

Olen koko alkuraskauden varautunut pahimpaan. Ja niin on tehnyt mieskin. Emme ole kummemmin uskaltaneet puhua vauvasta ja mies ei ole uskaltanut lukea raskausviikko kuvauksiakaan. Raskaudesta on puhuttu epävarmana asiana ja muistutettu raskaudesta tietäviäkin siitä, jos on mennyt puheissa liian varmaksi raskauden jatkuminen loppuun asti. Nyt näyttää siltä, että meille hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä tulee oikeasti kesällä vauva! Totesin miehellekin, että nyt pitää alkaa oikeasti varautumaan siihen, että puolen vuoden päästä meidän elämä muuttuu täysin :D menee varmasti hetki, että pystyy kääntämään ajatukset, en tällä hetkellä meinaa uskoa tätä ollenkaan todeksi. Että tuolla vatsassani hyppelehtii jo 6cm pituinen vauva, jolla on kaikki elimet ja rakenteet jo valmiina. Toivottavasti vatsan kasvaessa ja ajan kuluessa pystyn uskomaan ja luottamaan. Ja toivottavasti annan itseni kiintyä vauvaan, nyt en ole uskaltanut sitä tehdä kovan menettämisen pelon vuoksi.