torstai 19. heinäkuuta 2018

Kaavinta

Makaan leikkauspöydällä. Kaikki tapahtuu liian nopeasti. Paniikissa itken ihan holtittomasti. Ihanat hoitajat lohduttelevat ja rauhoittelevat. Lopulta hyperventiloin, kun näen anestesialääkärin kädessä lääkeruiskut. Tiedän, että ihan kohta minut nukutetaan. Soperran, että laittaako hän ensin nukutusaineen vai tuleeko kipulääkettä ja voiko kertoa, kun nukutusaine menee. Voimakas kipulääke tulee ensin ja sen rauhoittavan vaikutuksen voimalla ja hoitajien rauhoittelulla saan hieman rauhoitettua hengitystäni. Sitten kuuluukin jo sanat, että menee nukutusaine, hyviä unia. Kehoon leviää jännä kihelmöivä tunne ja tulee mustuus, lamppu sammuu päässä.

Yksi pelonaiheistani on jostain syystä ollut aina nukuttaminen ja eilen minut ekaa kertaa nukutettiin. Olin eilen siis kaavinnassa keskeytyneen keskenmenon vuoksi. Pelkäsin koko toimenpidettä ihan kamalasti, mutta kaikista suurimpana pelkona on lapsettomuus. Jos kaavinta toimenpiteenä tekisikin jotain vahinkoa kohdulleni. Mutta muita vaihtoehtoja ei ollut, lääkkeellinen tyhjennys oli jo epäonistunut kuukausi sitten. Kirjoitan oman kokemukseni kaavinnasta läpi. Kaikki meni siis todella hyvin ja henkilökunta oli aivan ihana. Koko kokemus vain vielä vaatii käsittelyä omassa päässä.

Saavuin sairaalalle seitsemältä aamulla. Olin ottanut ohjeiden mukaan suoja antibiootit ja asettanut aamulla emättimeen kaksi Cytotec tablettia kohdunkaulaa pehmittämään. Ravinnotta olin ollut edellis illasta lähtien. Minut otti vastaan hoitaja ja ohjasi vaatteiden vaihtoon. Tämän jälkeen käytiin läpi esitiedot. Tarkoituksena oli, että menen saliin ensimmäisenä, sillä kyseisessä salissa ei ollut yhtään muita varauksia tuolle päivälle. Mieheni istuskeli kanssani lähemmäs kahdeksaa ennen töihin lähtöä. Heti hänen lähtönsä jälkeen hoitaja tuli ilmoittamaan, että saliin on kiilannut joku kiireisempi tapaus ja minun toimenpiteeni tehdään sen jälkeen. Ymmärsin tietenkin hyvin tämän, mutta tiesin, että pidempi odottelu ei tee hyvää kasvavalle pelolleni. Olin kysellyt rauhoittavaa esilääkettä, mutta sitä kohtaan oltiin vähän nihkeitä ja sanottiin, että katsellaan. Onneksi sain vielä puhelimen pukuhuoneelta käyttööni. Ilmoitin miehelleni ja äidilleni, että toimenpideaika siirtyy.

Toimenpidelääkäri tuli tapaamaan jossain vaiheessa odotteluani. Edellinen toimenpide salissa oli loppusuoralla. Lääkäri oli aivan ihana! Niin rauhallinen ja kokeneen oloinen. Hän vastasi selkeästi kaikkiin kysymyksiini mutta kertoi myös riskit realistisesti. Ajattelin, että hänen jos kenen käsiin uskallan tämän toimenpiteen luottaa. Kävimme myös läpi pelkoani lapsettomuudesta toimenpiteen jälkeen. Lääkäri kertoi sen olevan harvinaista ja kahden asian voivan johtaa siihen: jos kohdun sisäpintaan tulisi toimenpiteen seurauksena kiinnikkeitä tai jos saisin niin pahan kohtutulehduksen toimenpiteen jälkeen, että munatorvet tukkiutuisivat. Hän myös kertoi, että toimenpide tehdään aina mahdollisimman hellästi ja kohtua kunnioittaen. Hän lupasi toiveestani tulla vielä toimenpiteen jälkeen kertomaan, onko kaikki mennyt hyvin.

Tämän jälkeen odotellessani Cytotecit alkoivat vaikuttamaan. Vuoto runsastui ja tuli muutama hyytymä. Cytotecit myös poistuivat vuodon mukana. Informoin hoitajaa tästä. Hän kertoi, ettei niiden poistumiselle tietenkään voi mitään, mutta kirjaa sen leikkauskaavakkeelle. Pelko ja jännitys kasvoi sisälläni odotellessa, mutta ihmeen rauhallisena pysyin. Ajattelin, että varmaan sitten pärjään ilman sitä esilääkettä. Pian tulikin jo salista kaksi hoitajaa hakemaan minua. Kello oli tässä vaiheessa vähän vaille 11.

Matkalla saliin hoitaja kyseli kysymyksiä ja lopuksi, että jännittääkö. Tässä vaiheessa sitten murruin ja aloin itkeskelemään. Salin puolella tuli romahdus ja itku vain yltyi. Hoitajat olivat onneksi todella empaattisia ja ymmärtäväisiä ja antoivat hetken siinä itkeskellä. Yksi sanoi, että ymmärtää hyvin tunteeni, kun tilanne on muutenkin näin rankka ollut. Ja kyllä, kaiken takanahan on se keskenmeno ja nyt pieni vauvanalkuni otetaan lopulta pois sisältäni. Sitten riisuin housut pyynnöstä alushousuja myöten. Nousin leikkauspöydälle, jalat asetettiin gynekologiseen asentoon, niinkuin gynekologin vastaanotolla. Salissa oli ymmärtääkseni kaksi anestesialääkäriä, toinen oli perehtymässä. Hän tuli esittäytymään ja käymään läpi nopeasti allergiat, hampaat ynnä muuta. Samalla laiteltiin kiinni seurantalaitteita. Ja sitten tuli se yllä kuvattu totaalinen paniikki, taisin saada pienen paniikkikohtauksen, menetin täysin kontrollin itseeni ja hyperventiloin. Voi olla, että salin henkilökuntakin tuossa vaiheessa ajatteli, ettei esilääke olisi ollut pahitteeksi. Kaikki kävi nopeasti ja pian jo nukahdin. Oli muuten jännä tunne. Jotenkin tuo salissa oleminen ja nukuttaminen on eniten jäänyt mietityttämäänkin. Siinä on niin toisten armoilla ja yleensä hallitsen itseni ja tunteeni hyvin, mutta nyt vain menetin kontrollin. Salissa myös tapahtui niin monta asiaa samaan aikaan, etten oikeen osaa jäsennellä kaikkea. Nukutuksen aikana on myös niin toisten armoilla eikä siitä ajasta tiedä yhtikäs mitään. Tämä tietämättömyys on tietenkin hyvästä, mutta kontrollin menettäminen on minulle vaikeaa. Tiedän kyllä, että salin henkilökunta piti minusta varmasti hyvää huolta koko toimenpiteen ajan.

Seuraavaksi hoitaja kyseli, että olinko hereillä. Olin jo heräämön puolella, salin muutama hoitaja oli vielä sängyn päädyssäni. Olo oli vielä sekava ja uninen. Huutelin muistaakseni kiitokset heille hyvästä hoidosta ja kyselin paljon kello oli. Ei mitään muistikuvaa mitä tuohon vastattiin. Sain vielä rauhassa lepäillä, mutta alavatsan poltteleva kipu alkoi koko ajan enemmän häiritsemään. Sain vahvaa kipulääkettä suoneen, ja tämä vei terävimmän kivun hyvin pois. Myöhemmin heräämössä sain vielä Panacod poretabletin kipuun, sen jälkeen en olekaan yhtään kipulääkettä tarvinnut. Olin tullut salista takaisin kello 11.30, heräämökaavakkeelle oli saapuessani kirjattu "potilas itkuinen ja tunteikas". Minuthan oli jo salissa herätetty, en muista tästä vain yhtikäs mitään. Itse kaavinta toimenpide oli kestänyt vain viisi minuuttia. Salissa olin kokonaisuudessaan puoli tuntia. Kello 12.30 olin jo hyvin hereillä ja sain puhelimen käyttööni tavaroistani. Ilmoittelin miehelleni ja muille viestittäneille toimenpiteen olevan ohitse. Tunsin valuvani verta jokaisella pienellä liikahduksella, mainitsin tästä hoitajalle ja hän kertoi sängyn olevan hyvin suojattu. Minulle oli myös toimenpiteen jälkeen laitettu verkkoalushousut ja side. 

Toimenpidelääkäri tuli heräämöön tapaamaan. Hän kertoi kaiken menneen hyvin ja näyttäneen siltä, että kaikki tuli pois. Istukka oli kuulemma hyvin tullut kohdunsuulle, mistä sen oli hyvin saanut imettyä pois kokonaisen näköisenä. Hän kertoi toimenpiteen menneen hellästi kohtuani ajatellen. Kyselin vuodosta, kivuista ja muista jatkoista. Hän pyysi ottamaan herkästi yhteyttä, jos tulee jotain kummallista tai tulehdusoireita. Tässä vaiheessa, kun kaikki oletettavasti pitäisi olla kohdusta poistettu, he ottavat kuulemma herkästi näytille. Sain luvan myös lähteä viikonlopun suunnitellulle reissulle, jos ei mitään oireita ole ja itse jaksan. Kiittelin myös lääkäriä empaattisesta ja hyvästä hoidosta.

Pian pääsin myös vessaan, alkuun huippasi kovasti sängyn laidalla istuessa, mutta tämä tasoittui pian. Heti vessasta pääsin istuskelemaan ja syömään. Pelkäsin kovasti pahoinvointia nukutuksen jälkeen, mutta sitä ei ollut yhtään. Olin saanut pahoinvointilääkkeen salissa nukutettuna ollessani. Reilun kahden tunnin seurannan jälkeen sain kotiutua. Mieheni tuli hakemaan sairaalan ovien edestä, jonne hoitaja saattoi minut. Tuntui, kuin paino harteilta olisi pudonnut. Olo oli kevyempi, kuin pitkään aikaan. Kotona sitten alkoi kaiken tapahtuneen työstäminen, mutta onneksi kaikki on nyt oletettavasti ohitse. Riskinä on edelleen tulehdus ja kohtuun voi vielä kaavinnankin jälkeen jäädä joku palanen, sillä toimenpide tehdään käsituntumalla. Ainakin nyt näyttää hyvältä, vuoto on niukentunut todella vähäiseksi ja kipuja ei ole. Toimenpiteestä jäi kurkku kipeäksi ja nieluun pientä haavaa sekä kitakielekkeeseen tuli mustelma. Toimenpiteessä hengitystiet turvattiin larynxmaskilla eli kurkunpäämaskilla, jonka laiton yhteydessä nuo ovat tulleet. Onneksi ovat pieniä haavereita.

Ja mites tästä nyt eteenpäin sitten? Vauvakuume tuntuu lievemmältä tällä hetkellä kaiken tämän jälkeen, mutta tottakai uusi raskaus on toiveissa pian. Minut tiistaina ultrannut gynekologi sanoi, että pitäisi odottaa yhdet kuukautiset ennen uutta raskauden yritystä. Jäin tätä kovasti miettimään, koska en mitään selitystä saanut. Kaavinnan tehnyt gynekologi sanoi, että mitään lääketieteellistä syytä odottamiselle ei ole, vaan raskauden keston määrittämisen vuoksi tälläista ohjetta annetaan. On tullut myös googleteltua keskenmenon myötä asiaa ja keskustelupalstoilla on ihmiset saaneet mitä erinäisimpiä ohjeita uuden raskauden suhteen. Sanoin sitten toimenpide lääkärille, että eipä me sitten mitään ehkäisyä käytetä turhaan, kun ei ole mitään lääketieteellistä estettä raskaudelle. Hän toivotti onnea uuteen raskauden yritykseen ja sanoi, että toivottavasti sitten joskus tavataan iloisemmissa merkeissä.

Keskenmenoni vei siis kokonaisuudessaan sen toteamisen jälkeen 36 päivää, vaati 8 soittoa sairaalaan, 3 ultrausta, yhden lääkkeellisen tyhjennyksen, yhden kaavinnan, 4 gynekologia, 4 kätilöä, 2 anestesialääkäriä (toinen perehtymässä) ja 7 sairaanhoitajaa laskelmieni mukaan.

2 kommenttia:

  1. Varmasti hurja ja ahdistava kokemus! Onneksi hoitohenkilökunta oli empaattista ja tahdikasta sakkia. Noissa paikoissa on niin tärkeä muistaa, että vaikka työntekijälle kyse on arkisesta työpäivästä niin potilaalle kyse on elämän ja kuoleman kokoisista asioista. Kukaan ei pysty valmistautumaan ennalta olemaan potilaana tuossa tilanteessa. Tuntuu myös niin todella epäreilulta, että ihmiset, jotka ovat jo joutuneet kokemaan keskenmenon pettymyksen ja yrittävät vasta toipua siitäkin, joutuvat vielä sitten uusiin vaikeuksiin ja toimenpiteisiin. Toivottavasti nyt tosiaan kaikki tuo vaikea on kokonaan takana päin ja saatta keskittyä uusiin toiveisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja sympatiasta <3
      Oli kyllä yllättävän ahdistava kokemus ja en uskonut noin paniikkiin meneväni, itsekin olen ollut sillä toisella puolella tätä tilannetta ja työni kautta nämä jutut ovat sitä arkipäivää juurikin. Mutta olipahan ihan eri kokemus olla potilaana, vaikka tiesi suurimman osan miten toimitaan. Tieto varmaan omalta osaltaan lisää tuskaa! Onneksi oli tosiaan ihana hoitohenkilökunta, kokemus olisi ollut kahta kauheampi jos olisi saanut tunteetonta kohtelua. Ja osaa taas paremmin omassa työssään toimia tälläisten kokemusten pohjalta. Toivon tosiaan, että tässä oli nyt vaikeuksia hetkeksi koettuna ja päästäisiin eteenpäin :)

      Poista