lauantai 3. marraskuuta 2018

7. ja 8. raskausviikko

Eli raskausviikot 6+0-7+6. Tänään elellään päivässä 7+4. On ollut kiirettä tällä viikolla ja vointi niin huono välillä, ettei aiemmin ole ehtinyt kirjoittelemaan.

Koko: 7. viikolla alkio oli linssin kokoinen ja tällä viikolla mustikan kokoinen!

Mitä näillä viikoilla tapahtuu: 7. viikolla silmien aiheet ja sisäelimien esiasteet muodostuvat ja loppuviikosta sydän alkaa kierrättämään verta. 8. viikolla suu ja sieraimet ovat alkaneet jo muodostua sekä sydämen seinämät ja läpät muodostuvat. Käsivarsien ja jalkojen aiheet kasvavat. Alkiolla on jo ohut ihokerros eikä se ole enää litteä. (vau.fi)

Suurimmat oireet: Rinnat ovat kipeät ja turvonneet, pahoinvointi, närästys, vatsan turvotus, alavatsan juiliminen, väsymys, migreeni.

Mielihalut/mikä etoo: Mielihaluina satsumat ja raikkaat smoothiet! Ja muutenkin kaikki hedelmät maistuvat parhaiten. Lämmin ruoka ei oikein meinaa maistua ja annokset ovat tosi pieniä. Toisella hetkellä joku ruoka saattaa maistua ok mutta toisella hetkellä se etoo ja ei voisi kuvitellakaan syövänsä sitä :D jos taas ei syö, niin pahoinvointi vaan pahenee, eli jotain pientä pitäisi koko ajan syödä vaikka ei yhtään tekisi mieli. Lyhyesti sanottuna, on aika vaikeaa tämä ruokailu tällä hetkellä!

Mietteitä: Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet tosi raskaita. Olen ollut sairaslomalla enemmän kuin töissä, mutta tämän viikon olen onneksi ollut syyslomalla. Vaikka aika rankka tämä lomaviikkokin on ollut, oltiin nimittäin ulkomailla! Oli ihana matka ja ihana kohde, mutta kyllä tämä väsymys ja pahoinvointi vaan verottaa ihan kamalasti, eikä matkasta pystynyt nauttimaan samalla tavalla. Uskaltauduin reissusta ostamaan pari vauvan vaatetta <3 oli niin söpöjä! 

Minulla on migreeni ja raskaus on taas provosoinut sitä entisestään. Viime viikolla nousi kuume influenssarokotteesta. Tällä hetkellä olen kovassa flunssassa. Inhottavaa närästystä ja ylävatsa oireilua on melkein päivittäin. Väsymys on lamaavaa. Pahoinvointi on taas kamalaa ja saa kyseenalaistamaan miten tämän jaksaa, niinkuin viime kerrallakin raskaana ollessani. Olen oksentanut vain kerran, viime raskaudesta olen oppinut miten pitää omalla kohdallani oksentelu kurissa ja olen tällä kertaa syönyt välillä lääkärin määräämiä pahoinvointilääkkeitä. Mitenköhän sitä pärjää ensi viikolla töissä? Kaikesta pahasta olosta huolimatta olen onnellinen. Onnellinen siitä, että saan olla raskaana. Millään muulla ei ole väliä. Vietän vaikka loppu raskausajan sairaslomalla ja kärsin sohvanpohjalla, kunhan saan kesäkuussa meidän vauvan terveenä syliin <3

7 kommenttia:

  1. Paljon tsemppiä flunssan ja pahoinvoinnin keskelle! Se joku, joka keksi lausua ettei raskautta voi pitää sairautena, olisi voinut pitää mölyt mahassa. Jos jotain on mennyt kaaliin, niin se että raskaus on ihan eri kokemus eri naisille. 14 viikkoa nyt itsellä takana ja niistä ehkä kolmena on ollut hyvä olo. En muista koska olen tehnyt viimeksi normaalin kakan tai koska ei ruuan tai veden juomisen jälkeen olisi närästänyt. Tietysti lopussa se paras palkinto odottaa ja siitä tietysti olen kiitollinen! <3 Mutta matka sinne tuntuu olevan p*****stä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 joo sitä olen itsekin tässä sanonut, että tiedän ettei raskaus ole sairaus, mutta siltä se nyt tällä hetkellä vaan tuntuu! :D tsemppiä myös sinne oireiden kanssa! Kyllä tämä matka on tosi raskas, mutta onneksi se palkinto on paras ikinä<3 Toivottavasti menis nyt viikot nopeasti ja alkais täälläkin vähän vointi helpottaa :)

      Poista
  2. Voi ei, flunssakin vielä tuon kaiken päälle :( Kovasti jaksamista ja tsemppiä! Niin tutulta kuulostavat nuo oireet. Mullakin on mielihaluina smoothiet, tosin rakastan niitä muutenkin mutta nyt kaipaa jotenkin just tuollaisia raikkaita makuja. Ja nimenomaan niin, että kyllähän me kestetään mitä vain kunhan lopputulos on sen arvoinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 just kaikkea raikasta kyllä kaipaa! Niinpä, lopussa kiitos seisoo toivottavasti <3

      Poista
  3. Mullakin oli mielihaluina raikkaat smoothiet ja jääkaappikylmät hedelmät :) Niillä melkein meninkin ekat 12 viikkoa kun lämmin ruoka etoi :D Onneksi nyt on pystynyt jo lämmintä ruokaakin kunnolla syömään. Mulla helpotti pahoinvoinnit ja etovat olot tuon rv 12 jälkeen, mutta tuli pari viikkoa myöhemmin takaisin, onneksi ei yhtä voimakkaana. Tällä hetkellä normaalia voimakkaampi väsymys on ainoa "vaiva", muuten olo on aika normaali. Tsemppiä oloihin, lopussa se kiitos seisoo :) (tätä hoin mielessäni itselleni :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, hyvä kuulla, että se lämmin ruokakin voi oikeasti vielä maistua! :D toivottavasti täällä kans helpottaisi viimeistään siinä vaiheessa tämä pahoinvointi. Palasiko se pahoinvointi pitkäksi aikaa sitten takaisin? Hyvä, että siellä on olo nyt suht normaali, toivottavasti jatkuukin niin :) ja kiitos <3

      Poista
    2. Ei onneksi kestänyt pitkään, ehkä max viikon ajan etoi enemmän jne. :)

      Poista